28.9.2006
Eläinten viikon teema: Eläinsuojelu on tekoja ja toimintaa
ELÄINTEN VIIKKO 4.—10.10.2006TIEDOTE
Tänä vuonna Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY viettää Eläinten viikkoa teemanaan eläinten puolesta toimiminen. Iskulauseella "Eläinsuojelu on tekoja ja toimintaa" SEY haluaa korostaa ihmisten omien tekojen, aktiivisen osallistumisen ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä.
SEY muistuttaa, että pienetkin teot eläinten hyväksi ovat tärkeitä. Eläinsuojelutoimintaan voi jokainen osallistua omalla tavallaan iästä, asuinpaikasta ja muista seikoista riippumatta. Eläinsuojelua ovat sekä sadevesitynnyriin asetettu seiväs, eläinystävälliset valinnat kaupassa että kissan ulkoiluttaminen valjaissa tai ulkoilutarhassa.
SEY:llä on 37 jäsenyhdistyksen verkosto ympäri Suomea. Yhdistykset tekevät käytännön työtä eläinten hyväksi ja jakavat tietoa eläinsuojelusta. Liittymällä jäseneksi jokainen voi tukea eläinsuojelua, vaikka ei voisi käytännössä osallistua yhdistyksen toimintaan.
Eläimiä autettaessa vähintään yhtä tärkeää kuin raha on vapaaehtoisten työpanos. Tekemistä yhdistyksissä riittää jokaiselle. Monilla yhdistyksillä on eläinkoti, johon paikkakunnan löytöeläimet toimitetaan hoitoon, ja siellä otetaan varmasti apua vastaan. Yhdistyksissä tarvitaan myös tilapäisiä sijaiskoteja eläimille.
Joku vapaaehtoinen voi auttaa leipomalla myyjäisiin, toinen on hyvä suunnittelemaan internetsivuja ja kolmas avustaa kirpputorin pitämisessä. Ihmisiä tarvitaan myös messuille ja muihin yleisötapahtumiin yhdistyksen esittelypöydän taakse jakamaan eläinsuojelutietoa, ja joku tarvitaan myös kuljettamaan tavaroita tai eläimiä autolla. Myös eläinten puolesta puhuminen sopivissa tilanteissa on eläinsuojeluteko.
Tietoa koululaisille
Eläinten viikon teemasta SEY on tänäkin vuonna koonnut verkkosivuilleen aineistoa kouluja varten. Aineistoon kuuluu vinkkejä erilaisista eläinsuojeluteoista, tehtäviä, juliste kisailevista rusakoista sekä tietoa SEY:n ja sen jäsenyhdistysten toiminnasta. Ala-asteen oppilaat SEY kutsuu piirustuskilpailuun. Yläasteelle ja lukiolle SEY:llä on valokuvateoskilpailu. Tarkoituksena on herättää lapset ja nuoret pohtimaan eläinsuojeluasioiden merkitystä ja moninaisia mahdollisuuksia osallistua eläinten auttamiseen.Eläinten viikko jo 48. kerran
Eläinten
viikkoa vietetään 4.—10.10. jo 48. kerran. Lokakuun neljäs päivä on
eläinten suojeluspyhimys Fransiscus Assisilaisen kansainvälinen
muistopäivä ja kansainvälinen eläinten päivä. Eläinten viikon
viettämisen aloitti Suomen Eläinsuojeluyhdistys vuonna 1959. Vähitellen
siitä on tullut koko eläinsuojeluväen ja kaikkien eläinten ystävien
yhteinen tapahtumaviikko, ja viime vuosina Eläinten viikko on levinnyt
muuallekin maailmaan. SEY:n jäsenyhdistykset ympäri maata järjestävät
omia tapahtumiaan Eläinten viikolla.Iskulause ruotsiksi: Djurskydd är gärningar och aktivitet.
Lisätietoja:
2.—4.10. toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö,
p. 050 371 2740
5.10.— eläinsuojelusihteeri Tiina Notko,
p. (09) 7206 8413, 050 557 2463









