30.9.2002
Eläinten viikon teemana "Kissan päivät"
ELÄINTEN VIIKKO 4.—10.10.2002
TIEDOTE
Kissa tarvitsee suojaa, ruokaa, turvaa, hyvää kohtelua, toimintaa ja virikkeitä. SEY:n näkemyksen mukaan kissa on samanlainen lemmikkieläin kuin koira, ja siitä pitäisi huolehtia sen mukaisesti.
Huomaavaiseen kissanpitoon
Hyvään kissanpitoon kuuluu kissan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtimisen lisäksi huomaavaisuus lähiympäristön ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Naapurisovun turvaamiseksi kissan ei yleensä pitäisi kuljeskella vapaana. Kissa lasten hiekkalaatikolla, lintulaudalla tai kukkapenkissä on jatkuva naapuririitojen aihe.Lukemattomien kissojen elämä päättyy tien ylitykseen. Pahinta on se, että kissa ei useinkaan kuole törmäyksessä heti, vaan jää kitumaan, mutta sitä ei löydetä. On varsin todennäköistä, että irrallaan kulkeva kissa joutuu yliajetuksi ennemmin tai myöhemmin. Kissan joutuminen kiusanteon uhriksi on sekin valitettavan yleistä.
SEY:n mielestä kissojen tulisi ulkoilla ainakin kaupungeissa, taajamissa ja vilkkaiden maanteiden läheisyydessä valvotusti joko valjaissa tai ulkotarhassa. Omakotitontinkin voi aidata kissanpitävästi.
Eläinten viikon julisteessa "Kissan päivät" kissa ulkoilee valjaissa. Julisteella SEY haluaa tuoda esiin sen, että näinkin lemmikki voi viettää kissanpäiviä.
Kun kissaa pidetään sisäkissana, on omistajan pidettävä erityistä huolta siitä, että se silti voi elää kissamaista elämää ja toteuttaa käyttäytymistarpeitaan. Sen kanssa pitää leikkiä ja sillä pitää olla leluja ja kiipeilymahdollisuuksia. Kissa ei ole laiskan ihmisen lemmikki, vaikka se sellaiseksi usein mielletään.
Karanneet kotiin
Paljon väärinkäsityksiä ja väärää tietoa esiintyy kissan asemasta laissa. SEY korostaa, että vaikka kissan kiinnipitäminen on toivottavaa, ei irrallaan kulkevaa kissaa saa vahingoittaa. Eläinsuojelulaki määrää, että jokaisella kunnalla on oltava löytöeläimille talteenottopaikka. Se on oikea osoite kotipiirinsä ulkopuolella seikkailevalle kissalle.Olisi erittäin tärkeää, että jokaisella kissalla olisi korvassa numerotatuointi. Tatuointi osoittaa, että kyseessä on jonkun lemmikki, ja sen avulla kissa voidaan tunnistaa löytöeläintalossa. Pelkän värikuvauksen perusteella kissaa on usein mahdotonta tunnistaa juuri etsittäväksi kissaksi. Nykyään vain pieni osa talteen otetuista kissoista päätyy takaisin kotiinsa.
Uutta tietoa kissan leikkaamisesta
SEY esitteli kissojen varhaisen steriloinnin ja kastroimisen ensimmäisenä Suomessa seminaarissaan "Kissa pöydälle!", joka pidettiin Helsingissä viime lauantaina. Ei-toivotuista pentueista ja ilmaiseksi tyrkytettävistä kissanpennuista päästään ainoastaan leikkauttamalla kissa ajoissa - jo pentuna.Kissan varhainen leikkaaminen ei ole vielä käytössä Suomessa, mutta Yhdysvalloissa ja Englannissa leikkauksia on tehty yleisesti jo kymmenen vuoden ajan. Tutkimukset varhaisen leikkaamisen vaikutuksista kissojen kasvuun, terveyteen ja käyttäytymiseen osoittavat, että menetelmällä on pelkästään hyviä puolia. Mitään haittoja kissalle siitä ei ole aiheutunut.
Pennun sterilointi jo ennen luovutusta uuteen kotiin voi olla monesti sekä kissan että sen tulevan omistajan kannalta paras ratkaisu. Usein sattuu, että keskenkasvuinen narttukissa tulee yllättäen tiineeksi.
Eläinten viikko jo 44. kerran
Eläinten viikkoa vietetään jo 44. kerran. Eläinten viikon viettämisen aloitti Suomen Eläinsuojeluyhdistys vuonna 1959, ja vähitellen siitä on tullut koko eläinsuojeluväen ja kaikkien eläinten ystävien yhteinen tapahtumaviikko.Tietoa koululaisille
SEY on jälleen
valmistanut Eläinten viikon teemaan liittyvän ilmaisen peruskouluille
tarkoitetun kouluaineiston. Aineistossa käsitellään erilaisia hyvään
kissanpitoon liittyviä aiheita, neuvotaan kissan hoitoa ja kerrotaan,
mitä laki sanoo kissojen oikeuksista ja ihmisen velvollisuuksista.
Aineistoon kuuluu myös päivänavaus ja kertomus maalaiskissan elämästä
ennen vanhaan.Aineisto on julkaistu SEY:n nettisivuilla.

