31.5.2006

Helinä Ylisirniö SEY:n uudeksi toiminnanjohtajaksi

TIEDOTE

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen (SEY) uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu fil. maist. Helinä Ylisirniö. Ylisirniö tuli SEY:hyn Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO:sta, jossa hän työskenteli vastaavana suunnittelijana EU:n Nuoriso-ohjelman parissa.

"Eläimet ovat aina olleet minulle tärkeitä ja kun tarjolle tuli mahdollisuus päästä tätä kautta työskentelemään niiden hyvinvoinnin puolesta, tartuin ilman muuta tilaisuuteen," Ylisirniö kertoo.

Edellisessä työssään Ylisirniölle tulivat tutuiksi eri toimintatasot EU:sta valtakunnalliseen ja alueelliseen toimintaan sekä kentän vapaaehtoistyöhön saakka. "Tästä on varmasti hyötyä uudessa työssäni SEY:n toiminnanjohtajana", hän toteaa.

Vahvuudekseen Helinä Ylisirniö katsoo mm. sen, että hän tulee järjestökentän ulkopuolelta. Näin ollen hän aloittaa tehtävässään avoimin mielin ja vailla ennakko-oletuksia. SEY:n vahvuus puolestaan ovat sen vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset. "SEY:n paikallisyhdistysten toiminta sekä eläinsuojeluvalvojat ovat SEY:n selkäranka", Ylisirniö tiivistää.

"Haluan tuoda SEY:n viestiä eläinsuojelusta ja eläinten hyvinvoinnin edistämisestä yhä vahvemmin esille. Eläinten hyvinvointi ei ole keneltäkään pois. Eläimiä voidaan käyttää tuotantoeläiminä aiheuttamatta niille kärsimystä, enkä usko, että kuluttajatkaan haluavat tuotteita, joiden takia eläimet joutuvat kärsimään", Ylisirniö linjaa.

"SEY on pitkään toiminut asiantunteva ja luotettava järjestö. Tarkoitukseni on tehostaa sen toimintaa entisestään ja taata toiminnan jatkuminen. Ihannehan olisi, että tulevaisuudessa eläinsuojelujärjestöjä ei tarvittaisi, koska eläinten hyvinvointi olisi itsestäänselvyys", pohtii SEY:n uusi toiminnanjohtaja.

SEY:n toiminnanjohtajana vuodesta 1991 toiminut Risto Rydman jää kesälomalle juhannuksena ja eläkkeelle elokuun alussa.

Suomen Eläinsuojeluyhdistys on Suomen suurin eläinsuojelujärjestö, jolla on lähes 120 eläinsuojeluvalvojaa ja parikymmentä eläinsuojeluneuvojaa. Vuonna 2005 eläinsuojeluvalvojat tekivät yli 3 000 eläinsuojelutarkastusta. Puhelimitse valvojat ja neuvojat opastivat soittajia
yli 15 000 kertaa.

Haastattelupyynnöt:
Helinä Ylisirniö
p. 050 371 2740


 

Palaa otsikoihin