Ajankohtaista
Tiedote valvojan erottamisesta
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton tiedote 24.2.2010
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on erottanut Etelä-Suomen alueella toimineen vapaaehtoisen eläinsuojeluvalvojansa. Erottamisen syynä olivat eläinsuojeluvalvojan menneisyydestä esiin tulleet rikokset ja rikkomukset sekä valvojalle määrätty eläintenpitokielto. Erotettu valvoja ehti toimi SEYn vapaaehtoisena noin yhdeksän kuukautta. SEY ei ole saanut tietoonsa tapauksia, joissa valvoja olisi käyttänyt asemaansa väärin. SEY kehottaa kaikkia väärinkäytöstä epäileviä ottamaan yhteyden SEYn toiminnanjohtajaan ja poliisiin.
SEY sai vihjeen valvojan toiminnasta helmikuussa yksityishenkilöltä. Väitteiden todenperäisyys selvitettiin viipymättä, minkä jälkeen eläinsuojeluvalvoja päätettiin erottaa toimestaan välittömästi. Eläinsuojeluvalvojan yhteystiedot poistettiin SEYn valvojien yhteystietoluettelosta nettisivuilta. Tieto valvojan erottamisesta toimitettiin heti myös valvojan toiminta-alueen paikallisviranomaisille. Tieto erottamisesta ilmoitettiin viipymättä myös kaikille SEYn eläinsuojeluvalvojille ja –neuvojille sekä jäsenyhdistyksille.
Todistettuja tietoja erotetun valvojan väärinkäytöksistä ei ole tullut SEYn tietoon. Mikäli sellaisista on epäilyksiä, pyydetään asianosaisia ottamaan välittömästi ottamaan yhteyttä SEYn toiminnanjohtajaan Helinä Ylisirniöön p. 050 371 2740 tai helina.ylisirnio@sey.fi.
Miten SEY tarkistaa valvojien taustat?
Valvojien taustat tarkistetaan mahdollisimman perusteellisesti. Kaikilla valvojiksi pyrkivillä tulee olla suosituksia paikallisilta eläinsuojelutoimijoilta mm. SEYn eläinsuojeluvalvojalta ja SEYn paikallisyhdistykseltä. Lisäksi kaikkien valvojien kodeissa käydään tarkistamassa ehdokkaan omien eläinten pito-olosuhteet ennen valvojaksi hyväksymistä. SEY ei kuitenkaan ole viranomainen, joten pääsyä viranomaisrekistereihin esim. rikosrekisteriin ei ole.
”Tämäkin tapaus osoittaa sen, mistä SEY on puhunut jo vuosien ajan: eläintenpitokieltoja ei pystytä nykyjärjestelmässä valvomaan – jos järjestelmä toimisi ongelmitta ja eläintenpitokielloista yleensä pidettäisiin jonkinlaista rekisteriä, ei kiellon saanut henkilö olisi voinut päästä SEYn eläinsuojeluvalvojaksi” sanoo SEYn toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.
Miksi SEYn valvojia tarvitaan?
Eläinsuojeluvalvonta Suomessa kuuluu periaatteessa viranomaisten hoidettavaksi, mutta käytännössä vapaaehtoinenkin toiminta on välttämätöntä. Viranomaisilla on valtava määrä tehtäviä, joten eläinsuojeluvalvontatehtävät ovat vaarassa jäädä tärkeämpinä pidettyjen tehtävien jalkoihin.
Suomessa on kaksi palkattua eläinsuojeluvalvojaa (Turussa ja Espoossa) ja yksi eläinsuojelua päätyönään hoitava virkaeläinlääkäri (Helsingissä). Muuten eläinsuojeluvalvontaa hoitavat eläinsuojelulakiin perustuen kunnan- ja kaupungineläinlääkärit, poliisit ja terveystarkastajat sekä heidän lisäkseen muutama lääninhallitusten valtuuttamaa vapaaehtoista eläinsuojeluvalvojaa, joista melkein kaikki ovat alun perin SEYn tehtäväänsä kouluttamia.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana SEYn valvojat ovat tehneet yli 31 000 eläinsuojeluneuvontakäyntiä, mikä tarkoittaa, että miltei 150 000 eläimen olosuhteissa on epäilty olevan puutteita, minkä jälkeen SEYn valvojat ovat käyneet tarkistamassa epäilyjen paikkansapitävyyden. Suurin osa käynneistä onkin ollut aiheellisia – yli puolessa tapauksista käynti on johtanut toimenpiteisiin: joko ilmoitukseen viranomaisille tai neuvoihin ja ohjeisiin eläimen olojen parantamiseksi. Ilman SEYn eläinsuojeluvalvojia viranomaiset olisivatkin täysin pulassa eläinsuojeluilmoituksia vastaanottaessaan — tai sitten eläinten olojen valvonta olisi paljon huonommassa jamassa.
Monilla paikkakunnilla on vapaaehtoisten eläinsuojeluvalvojien ja viranomaisten yhteistyöllä jo pitkät perinteet. Yhteistyön on todettu parantavan sekä molempien osapuolien työn tehokkuutta että eläinten kohtelun valvontaa. Yhdessä toimiminen parantaa myös työturvallisuutta. SEY toivoo, että yhteistyö tulisi käytännöksi kaikkialla.
Eläinsuojelutarkastusten lisäksi valvojat tekevät paljon valistustyötä esim. kouluissa, kerhoissa ja muissa tilaisuuksissa. He osallistuvat messuille ja näyttelyihin ja antavat haastatteluja tai kirjoittavat lehtikirjoituksia. Lisäksi SEYn valvojat ja neuvojat antavat ohjeita puhelimitse.
Miten SEYn valvojat valitaan?
SEYn valvojilta edellytetään vankkaa asiantuntemusta eläinasioista jo ennen eläinsuojeluvalvojakurssille hyväksymistä. Useat SEYn valvojat ovat eläintenhoitajia, maatalouslomittajia, agrologeja, terveystarkastajia, eläinlääkäreitä tai muita eläinalan ammattilaisia. Yhdeksän päivää kestävällä eläinsuojeluvalvojakurssilla varmistetaan hakijoiden tietämys eri eläinlajien olosuhdevaatimuksista, eläinsuojelulaista sekä neuvontakäytännöistä. Erityisesti korostetaan valvojien roolia ennaltaehkäisevää työtä tekevinä eläinten hyvinvointineuvojina sekä viranomaisyhteistyön tärkeyttä. Valvojille järjestetään vuosittain maksuttomat jatkokoulutuspäivät. Lisäksi valvojien omaehtoista kouluttautumista ja lisätiedon hankintaa pyritään tukemaan.
Lisätietoja:
SEYn eläinsuojeluvalvojien ja –neuvojien eettiset ohjeet: http://www.sey.fi/elainsuojelu/seyn_elainsuojeluvalvojat/elainsuojeluvalvojan_eettiset_ohjeet
Toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö helina.ylisirnio@sey.fi, p. 050 371 2740
Viestintäpäällikkö Maria Blomster maria.blomster@sey.fi, p. 050 557 2463
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
- on Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija
- suojelee eläinyksilöä lajista riippumatta
- toimii noin 40 jäsenyhdistyksen ja 120 vapaaehtoisen eläinsuojeluvalvojan ja –neuvojan voimin koko maassa
- tekee käytännön eläinsuojelutyötä neuvoen, tiedottaen, kampanjoiden ja kouluttaen sekä huolehtimalla löytöeläimistä
- valvoo eläinten etuja vaikuttamalla poliittisiin päättäjiin ja lainsäädäntöön
Liity jäseneksi ja tule mukaan toimintaan – eläinten puolesta toimii yhä kasvava joukko suomalaisia.
Mikä on sinun tapasi osallistua? Lisätietoja osoitteesta www.sey.fi









