TIEDOTE 20.2.2008

SEY ja Amin Asikainen: Tosimies ei koiratappeluja hyväksyaminasikainen1


Forssan käräjäoikeus totesi tänään langettamassaan tuomiossa, että kolme koiratappeluiden järjestämisestä syytettyä oli syyllistynyt eläinsuojelurikoksiin. Syytetyt tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Tuomittujen hallussa olevat koirat tuomittiin menetetyiksi valtiolle ja tuomitut saivat viiden vuoden koiranpitokiellot syyttäjän vaatiman elinikäisen koiranpitokiellon sijaan.

Laitonta koirien tappeluttamista harrastetaan ympäri maailman. Viime aikoina on esimerkiksi USA:ssa saatu kiinni koiratappelutoimintaa harjoittava rinki. Rinkiin on kuulunut mm. NFL:n tähtipelaaja Michael Vick, joka sai osuudestaan eläinsuojelurikoksissa 23 kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Koirien tappeluttamisesta kiinnostuneet näyttävät uutisoinnin ja internetkeskustelujen perusteella olevan erityisen viehättyneitä taistelukoirarotuihin liitetystä machoudesta sekä vaaran ja tappelun tuomasta jännityksestä.

Nyrkkeilyn keskisarjan Suomen ja Euroopan mestari Amin Asikainen kehottaa koiratappelusta kiinnostuneita mieluummin menemään nyrkkeilysalille. ”Tosimies tai –nainen ei käytä koiria eikä muitakaan eläimiä taisteluviettinsä välikappaleina. Tosimies ei vahingoita heikompia.”, sanoo Asikainen. ”Koirien tappeluttaminen ihmisten huviksi on iljettävää. Se on raukkamaisten ja selkärangattomien ihmisten toimintaa. Koira ei voi valita, tappeleeko vai ei, vaan toimii viettiensä mukaan. Jos hikinen, mutta reilu kamppailu kiinnostaa, tervetuloa seuraamaan nyrkkeilyotteluita!”, Asikainen lisää.

SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö pitää käräjäoikeuden langettamaa vankeustuomiota positiivisena. Tosin ehdotonta vankeutta ei yhdelle tuomituista haettu varsinaisesti siitä syystä, että rikos olisi ollut erityisen tuomittava vaan liittyy tuomitun rikoshistoriaan.

”Keskimääräisen eläinsuojelurikoksen sakkorangaistuksen ollessa vain 40 päiväsakkoa, on annettu vankeustuomio toivottavasti signaali siitä, että rangaistuskäytäntö eläinsuojelurikosten osalta alkaisi vastata tekojen vakavuutta ja suomalaisten oikeustajua” Ylisirniö jatkaa.

SEY esittää, että keskusteluissa jo jonkin aikaa esillä ollut törkeä eläinsuojelurikos lisätään eläinsuojelulainsäädäntöön. Lisäksi SEY vaatii, että eläintenpitokiellon kriteerit määritellään aikaisempaa selkeämmin ja että lisäresursseja osoitetaan eläinsuojelu- ja eläintenpitokieltojen valvontaan. SEYn ajama eläinasiavaltuutetun viran perustaminen tukisi näitä tavoitteita.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö, p. 050 371 2740