Kissakaveria EI Jätetä -kampanja
Vuoden 2009 Whiskas Kissakaveria Ei Jätetä -kampanja avattiin PetExpo-messuilla 3.4. Suomessa hylätään edelleen vuosittain tuhansia eläimiä, joista suurin osa on kissoja.
Kampanjan avulla halutaan saada tilanteeseen muutos.
Tavoitteena on herättää keskustelua lemmikin
ottamisesta ja pitämisestä ja kannustaa vastuulliseen lemmikin omistajuuteen.
Joka kesä vuodesta 2004 asti järjestetyn kampanjan takana ovat SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, Whiskas sekä tunnetut tukijat, joiden joukkoon ovat tänä vuonna liittyneet myös muusikko Michael Monroe sekä muotoilija Mari Relander.
Kampanjan kummeina jatkavat edellisvuosien tapaan Eija Vilpas, Ellen Jokikunnas, Jone Nikula, Jonna Kosonen ja Kristian Meurman. Uusista kummeista Michael Monroe on itse ylpeä löytökissan omistaja ja tärkeän asian innokas puolestapuhuja. Myös Mari Relander on sydämeltään kissaihminen, joka on suunnitellut kampanjaa varten Kiss kis -kangaskassin. Kangaskassia myymällä kerätään varoja SEYn löytöeläintoiminnalle heinäkuun loppuun asti.
Kiss kiss -kassin idea lähti suukottelusta ja kissojen kieleen liittyvästä sanaleikistä. Ideansa mukaisesti kassi kannustaa välittämään ja pitämään kissoista huolta. Kassin materiaali on mustaa kangasta, johon on painettu Kiss kis -kuviota eri värein.
Lisätietoa, kummien kuvat sekä videotervehdykset löytyvät osoitteesta www.kissakaveri.fi.
Näin osallistut kampanjaan:
- lähettämällä tekstiviestin KISSAT numeroon 16105. Viestin hinta on 5 euroa.- ostamalla Kiss kis -kangaskassin osoitteesta www.kissakaveri.fi tai lähettämällä KASSI (väli) nimi ja toimitusosoite numeroon 16105. Saat vahvistuspyynnön, johon tulee vastata KASSI VAHVISTA. Tämän jälkeen odota viestiä, jossa sinua pyydetään lähettämään vielä yksi viesti. Lähetä ohjeen mukaan viesti KISS numeroon 16105. Kassin ja tilausviestien hinta on yhteensä 25 euroa.
Varoilla tuetaan Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEYn löytöeläintoimintaa. SEYn paikalliset jäsenyhdistykset käyttävät varat tärkeään työhön, mm. löytökissojen leikkauksiin, madotuksiin, rokotuksiin ja tunnistusmerkintöihin mikrosirulla. Kampanjaan voi osallistua heinäkuun loppuun asti.
SEY & Whiskas Kissakaveria Ei Jätetä -ryhmä löytyy myös Facebookista



