SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
SEY - Etusivulle
Tulosta sivu

Miten koira opetetaan olemaan yksin?

 

Koiran opettaminen rauhalliseen ja stressittömään yksinoloon on äärimmäiseen tärkeää koiran koko loppuelämää ajatellen. Alla luetellaan muutama perusajatus yksinoloon opettamisesta, ja lisätietoa asiasta löytyy Yleistä yksinolo-ongelmista -osiosta.

 

- Aloittaessasi opetusta odota, että koira on rauhallinen ja lepää tai syö vaikkapa luutaan.

 

- Harjoittelu aloitetaan aivan pienistä hetkistä ja asioista: muutamista sekunneista kauempana koirasta (aikaa vähitellen pidentäen), askeleista poispäin koiran luota (välimatkaa pikku hiljaa kasvattaen), selän kääntämisellä (vähitellen voi kadota näkyvistä, mennä toiseen huoneeseen ja lopulta ulos asunnosta) jne.

 

-  On hyvä opettaa koiralle jokin käsimerkki tai sana, jonka toistaa joka kerta kun jättää koiran.

 

- Muista harjoitella vain pieniä hetkiä kerrallaan ja varo koskaan pelästyttämästä koiraa. Koira pelästyy, jos se jätetään liian nopeasti liian pitkäksi aikaa yksin.

 

- Harjoituksissa ei saa edetä liian nopeasti. Jos koira alkaa jossain vaiheessa uikuttaa tai vinkua, palataan harjoituksissa helpompiin, sillä silloin ollaan edetty liian nopeasti. Pyri tekemään harjoitukset niin, että koira ei koskaan ehdi säikähtää tai itkeä.

 

- Palatessa koiraa voi tervehtiä, mutta sen ihmeellisempää numeroa takaisin tulosta ei kannata tehdä.

 

Kuva: Eija Leskinen
Kuva: Eija Leskinen