Kyseenalaisia syitä hankkia hevonen
Kun hevonen joutuu laiminlyödyksi
Hevosia ja muitakin eläimiä hankitaan valitettavan usein liian kevein perustein ja vähin tiedoin. Kuulostaako tutulta: "Kun naapurin lapsillakin on poni" tai "Olisi kiva omistaa hevonen" tai "Nyt saataisiin niin edullisesti ihan hyvä heppa!" tai "Ei hevosen hoitaminen mitenkään hankalaa ole — kunhan antaa kylliksi heiniä!"Valitettavan moni — jopa aikuinen — menee lankaan. Kun hevonen tai poni on tullut hankituksi, onkin edessä todellisuus: joka päivä on ruokittava, luotava lanta, harjattava ja ulkoilutettava. Lisäksi on ostettava rehua, huolehdittava kengityksestä, madotuksesta ja muusta terveydenhoidosta. Kaikki tämä vaatii vaivannäköä, aikaa ja rahaa.
On hevosenomistajia, jotka sopeutuvat kaikkeen edellä mainittuun ja hoitavat hevosensa kunnollisesti. On myös sellaisia hevosenomistajia, jotka alkujärkytyksestä tai ensihuumastaan toivuttuaan alkavat säästää hevosen hoidossa.

Voi käydä niin, että kaura-annokset pienenevät ja harvenevat, madotus jää tekemättä ja kengitys siirtyy hamaan tulevaisuuteen uudelleen ja uudelleen. Ja karsinan siivous voi pahimmillaan jäädä jopa viikoiksi. Voi vain kuvitella, miltä hevosesta tuntuu seistä lannassa polviaan myöten, ehkä myös nälissään ja janoissaan!
Hevosen — ja kaikkien muidenkin eläinten — hoidon laiminlyönnit johtavat aina eläimen kärsimyksiin. Laiminlyödyt eläimet sairastuvat ja niiden elinikä lyhenee. Lisäksi niiden elämästä tulee kurjaa. Eläinsuojelulaki kieltää tarpeettoman kivun ja kärsimyksen aiheuttamisen mille tahansa eläimelle.
Kuitenkin vuosittain tulee ilmi satoja tapauksia pelkästään hevosten huonosta pidosta. Takana on joskus hevosen omistajan tietämättömyys kunnollisesta hevosen hoidosta, mutta hyvin usein on käynyt niin, ettei omistaja ole viitsinyt eikä välittänyt hoitaa hevosta kunnolla. Maailmaan ei tarvita enää yhtään välinpitämätöntä ja viitsimätöntä hevosenomistajaa!
Tärkein vaihe hevosen hankkimisessa on ostamista edeltävä harkinta!
Kysy itseltäsi:
Tahdonko tosiaankin hoitaa hevosta joka ikinen päivä? Onko minulla aikaa?
Onko minulla rahaa hoitaa hevosta kunnolla?
Osaanko kaikki hevosen hoitoon liittyvät asiat?
Onko minulla luotettavaa ihmistä, jonka puoleen voin kääntyä hevosongelmissa?
Jos joudut vastaamaan yhteenkin kysymykseen REHELLISESTI "ei", älä hanki itsellesi hevosta äläkä myöskään ponia!

