SEY - Etusivulle
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
Tulosta sivu

Turistin sana on painava -  Espanjan metsästyskoirien tappamisen on loputtava

Espanjassa käytetään paikallisia metsästyskoiria, galgoja ja podencoja apuna metsästyksessä. Koirien elinolosuhteet ovat usein ala-arvoiset ja niitä kohdellaan julmasti. Metsästyskauden päätyttyä "huonot" tai liikaa kustannuksia aiheuttavaksi koetut koirat tapetaan, usein hirttämällä ne puuhun. Traditionaalisen tappamistavan tarkoituksena on aiheuttaa eläimelle mahdollisimman paljon kärsimystä ja turvata siten tuleva metsästysonni.

 

Kerro Espanjan viranomaisille järkytyksesi metsästyskoirien kohtelusta Espanjassa.

Kerro, että et aio käyttää rahaa sellaisen maan hyväksi, joka hyväksyy koirien julman kohtelut.

Kerro, että et matkusta Espanjaan ennen kuin tilanne on korjattu.

Kerro, että et osta espanjalaisia tuotteita ennen kuin koirien julma kohtelu lopetetaan.


Information in English on SEY's page

 

Taustaa

Galgo espanõl on alkukantainen espanjalainen metsästyskoirarotu. Sitä käytetään jäniksen ja pienriistan ajoon. Galgojen jäniksenajokilpailuja järjestetään nelikuisen metsästyskauden aikana osissa Espanjan sisämaata. Kilpailuissa voi myös lyödä vetoa.

 

Espanjassa jäniksen ajo vinttikoirilla on laillista ja sitä harrastetaan useimmissa maakunnissa vuosittain. Nelikuukautisen kilpailukauden aikana koirat juoksevat yleensä kahdesti viikossa jäniksenajotapahtumissa, joissa juostava matka voi olla jopa kaksi mailia. Kilpailukauden lopussa metsästäjät yleensä hankkiutuvat koiristaan eroon, koska eivät halua elättää niitä seuraavaan kauteen saakka. Koirien hirttäminen on vanha traditio ja suosittu keino koirien hävittämiseksi. Koiria on raportoitu tapettavan myös esimerkiksi ampumalla, hakkaamalla tai polttamalla.

 

Galgot hirtetään puun oksaan sidotulla tai puuhun naulatulla narulla. Jos galgo on juossut hyvin, se hirtetään korkealle. Huonosti juossut koira hirtetään alemmas niin että sen takajalat juuri ja juuri koskettavat maata. Tämä on hyvin hidas kuolema, ja se voi kestää useita tunteja. Tätä kutsutaan "pianonsoittajaksi", koska koira tekee hitaasti hirttyessään etujaloillaan pianonsoittoa muistuttavia liikkeitä. Joskus galgot vain kytketään puuhun ja jätetään hitaasti kuolemaan. Galgoja on raportoitu tapetun myös esim. kivittämällä, seivästämällä paalulla lampeen hukkumaan tai heittämällä kuiluun, minkä jälkeen koiran päälle kasataan palavaa puuta.

 

Kasvatus

Galgojen kasvatus- ja elinolosuhteet ovat usein ankarat ja julmat. Valtava määrä pentuja teetetään siinä toivossa, että jostakin niistä tulisi ajomestari, joka tuottaa omaisuuksia omistajalleen. Yleensä galgoja ei rokoteta eikä madoteta ja ne joutuvat elämään niukalla ravinnolla, joka koostuu lähinnä leivästä. Emokoiria voidaan pitää vajoissa pennuntekokoneina, jotka eivät elämänsä aikana juuri päivänvaloa näe. Pennuntuotannon ehdyttyä nääntyneet naaraat joko tapetaan tai hylätään.

 

Koirat saavat osallistua metsästykseen täytettyään vuoden. On arvioitu, että puolet galgoista kuolee alle 2-vuotiaina. Eri järjestöjen ja löytöeläintalojen huostaan ottamat galgot ovat olleet keskimäärin 2-3 -vuotiaita. Harvoissa tapauksissa - jos koira on hyvä metsästäjä - omistaja pitää sitä kauemmin ja käyttää jalostukseen. On kuitenkin harvinaista, että metsästyskoiraa pidettäisiin yli 8-vuotiaaksi.

 

Tutkimuksia

Maailman eläinsuojeluliitto WSPA (World Society for the Protection of Animals) toimii yhteistyössä eläinten hyvinvoinnin puolesta yli 900 järjestön kanssa yli 150 maassa. Maaliskuussa 2002 WSPA:n virkailijat Alistair Findlay ja tiedotuspäällikkö Jonathan Owen kävivät Kastilian alueella Espanjassa. Heidän matkansa tarkoitus oli tutkia toistuvasti raportoituja espanjalaisten vinttikoirien hirttämisiä metsästyskauden jälkeen. Tutkimus toteutettiin yhdessä espanjalaisen Scoopy-organisaation (Sociedad Protectora de Animales Scoopy) kanssa. WSPA:n tutkimus todisti, että kymmeniätuhansia galgoja kasvatetaan vuosittain Espanjassa toiveissa saada kansallinen coursing-mestari (coursing = koiran juoksuttaminen elävän riistan perässä). Vaikka virallisia tilastoja asiasta ei ole olemassa, arvioidaan, että galgoja kasvatetaan ja tapetaan edelleen tuhatmäärin vuodessa.

 

Useat järjestöt ja valtava määrä yksityishenkilöitä on jo vuosien ajan esittänyt vastalauseensa galgojen julmalle kohtelulle. Tämän vuoksi kaikkia koiria ei enää tapeta niiden käydessä omistajilleen tarpeettomiksi, vaan niitä hylätään joka vuosi suuret määrät kärsimään kylmää, nälkää ja sairauksia.

 

Lainsäädäntö

Joillain alueilla Espanjassa on voimassa eläinsuojelulaki, mutta sitä harvoin noudatetaan, saati mitenkään valvotaan. Espanja on eläinsuojeluasioissa EU:n ja koko läntisen maailman kehitysmaa.

 

Turismi

Alue, jolla hylätään ja tapetaan eniten koiria, on suomalaisillekin tuttu Andalucia, jossa sijaitsee mm. Costa del Sol. Koko Andalucian maakunnan tärkein elinkeino on turismi. Espanja on yksi maailman suosituimmista matkakohteista ja turismi yksi Espanjan tärkeimmistä elinkeinoista, 11 % Espanjan BKT:sta tulee turismista. Vuosittain maassa vierailee kymmeniä miljoonia matkailijoita. Turistit tuovat maahan vuosittain yli 46 miljardia dollaria, mikä on toiseksi eniten maailmassa USA:n jälkeen.

 

Turistin sana on Espanjassa painava. Turistien mielipiteitä kuunnellaan viimeistään silloin, kun kysymys on matkailueurojen vähenemisestä. Kerro siis Espanjan viranomaisille, että yksikään Sinun euroistasi ei edellä kerrotun kaltaisen toiminnan hyväksyvään maahan vapaasta tahdostasi lähde.

 

Lähteet:

www.pelastetaangalgot.com

www.greyhoundsinneed.co.uk

www.espanjankoirat.com

www.cordobankummit.net

www.euromonitor.com

Helena Paukku

 

Lähetä viesti Espanjan turismiasioista vastaavalle ministerille sekä Espanjan Suomen suurlähettiläälle:

Lähetä viesti Espanjan Suomen suurlähettiläälle.


Espanjan suomen suurlähettiläs: D. Ricardo Zalacain, emb.helsinki@maec.es

Voit käyttää alla olevaa viestiä.


Check Spanish Embassy in YOUR country and send the message.

You can use the following message.

"I was horrified to learn about the suffering of Spanish greyhounds, or galgos and podencos in Spain. It is unacceptable that the dogs are subjected to this kind of barbaric fate. I am writing to You to inform you that I will not spend my tourist money in your country as long as these abuses are allowed to continue. I will also boycott all Spanish-made products unless this abominable practise will be stopped."