Eläinsuojeluvalvoja on monitoimi-ihminen

SEYllä on noin 120 vapaaehtoista eläinsuojeluvalvojaa. Tässä kirjoituksessa valvojat kertovat, millaista on toimia eläinsuojeluvalvojana.

Eläinsuojeluvalvojaksi ei voi ryhtyä hetken mielijohteesta. Taustalla on yleensä koko eämän kestänyt eläinharrastus, josta toiminta on sitten laajentunut ensin eläinsuojeluyhdistykseen ja siitä kurssin kautta valvojaksi.

"Eläimistä olen pitänyt aina, ja halu tehdä jotain konkreettista niiden hyväksi vei minut mukaan eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan. Luontevana jatkona oli sitten hakeutua valvojakurssille", kertoo mäntsäläläinen valvoja Päivi Mäki.

Torniolainen Kristiina Ylimäki korostaa myös velvollisuudentunteen osuutta. "Mielestäni epäkohtiin vaikuttaminen, varsinkin jos ne liittyvät eläimiin, on kansalaisvelvollisuus. Koska haluan auttaa eläimiä, koen että 'virallinen titteli' helpottaa puuttumista asioihin ja antaa ehkä hieman arvovaltaa, ainakin uskottavuutta."

Jatkuvaa tiedonhankintaa

Valtaosalla valvojista on myös eläimiin liittyvä ammatillinen koulutus ja työ. Moni on saanut jonkin maatalousalan koulutuksen tai on suorittanut pieneläinhoitajan tutkinnon. Joukkoon mahtuu kuitenkin yhtä lailla esimerkiksi lähihoitajaa, merkonomia, puutarhuria ja jopa yksi filosofian lisensiaatti fysiikan alalta. Osa vapaaehtoisista valvojista on valvojia myös virkatyönsä puolesta: He ovat yleensä kuntien terveystarkastajia tai poliiseja.

Kun valvojien koulutustaustat ja kokemukset ovat erilaisia, on luonnollista ja jopa suotavaa, että he myös valvojan työssään jossain määrin erikoistuvat joihinkin eläimiin. Jos omat tiedot ja taidot eivät tunnu riittävän, voi tapaukset ohjata viranomaisille tai toisille valvojille.

Kaikki valvojat ovat käyneet SEY:n eläinsuojeluvalvojan peruskurssin ja aikaa myöten myös jatkokursseja, joita järjestetään vuosittain. Tarjolla on myös aluetapaamisia ja seminaareja, joita valvojat pitävät tärkeinä kohtauspaikkoina. Koulutustaan valvojat pitävät hyvänä.

"Olen kokenut koulutukseni ihan riittäväksi. Aina voi kuitenkin oppia uutta, minkä huomaan päivittäin. Oma motivaatio säätelee pitkälti ammattitaidon. Tietoa on paljon saatavilla, jos sitä vain haluaa omaksua. Itsellä pitää olla kiinnostusta ahmia tietoa ja käytännön taitoa", sanoo Minna Ahonen Tyrnävältä.


Kursseilla opitaan perustiedot; niiden päivitys jää viime kädessä oman aktiivisuuden varaan. Lisäksi tarvitaan käytännön taitoja, joita ei miltään kurssilta voi saada. "Peruskurssi oli hyvä pohja, mutta sen perusteella on hankala aloittaa valvojan työ itsenäisesti. Tulisi ehdottomasti olla kokenut valvoja tai eläinsuojeluviranomainen opettamassa", sanoo Tiina Ahokas Haukiputaalta.

"Eläinsuojeluvalvojan työ vaatii jokaiselta jatkuvaa itseopiskelua. Uudet lait ja asetukset on osattava, ennen kuin voi mennä eläinten omistajia neuvomaan", turkulainen Heidi Leyser tuumii.

Työ vaatii voimia

Osa valvojista pitää työtään raskaana ruumiillisestikin. Henkistä vaativuutta korostavat sitäkin useammat. "Usein joutuu näkemään huonoa eläinten kohtelua ja ihmisten ajattelemattomuutta", kertoo vantaalainen Krista Hokkanen. "Ja silloinkin, kun käynti on aivan tarpeeton ja asiat ovat hyvin, ihmiset usein suuttuvat siitä, että heidän elämäänsä tullaan 'urkkimaan'."

"Toisten ihmisten asioihin puuttuminen ei tietenkään ole järin mukavaa. Mutta oman mukavuuden edelle menee se, että kyseessä on eläin, joka ei itse pysty vaikuttamaan oloihinsa, vaan on omistajansa armoilla ja tarvitsee kenties apua", korostaa Päivi Mäki.

Vuodet voivat uuvuttaa valvojan. Kaksikymmentä vuotta valvojahommia paiskinut sanoo olevansa loppuunpalamisen partaalla. Toisaalta vuodet myös opettavat ottamaan rennommin. "Aikojen saatossa olen asennoitunut niin, että pystyn olemaan rauhallinen, vaikka miten harmittaisi ja mieli tekisi haukkua joku lyttyyn. Rohkeutta minulta ei ole koskaan puuttunut, mutta uhkarohkeus on ajan mittaan jäänyt. Nyt pyydän poliisin mukaan, jos vähänkin epäilyttää, tai ainakin toisen valvojan", kertoo Marja-Liisa Kotro Savonlinnasta.

"Eutanasiapäätökset ovat aina raskaita, vaikka päätös olisi eläinsuojelullisesti oikea. Valvojia on tällä alueella aika vähän, joten muiden töiden ohella valvojantyö on joskus raskasta. Joskus tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit riitä. Myös ihmisten itsekäs suhtautuminen eläimiin suututtaa ja väsyttää. Ja välinpitämättömyys eläimiä kohtaan raivostuttaa!" Minna Ahonen puuskahtaa.

"Tuttuja ovat tunnetilojen vaihtelut ilosta turhautumiseen. Eniten kiitosta hyvin hoidetusta työstä saa eläimiltä sekä ymmärtäväisiltä tukijoukoilta", sanoo Saija Sivula Valkeakoskelta.

Valvojatyö vie aikaa

Valvojatyöhön käytetyn ajan määrään vaikuttavat monet seikat: toimialueen laajuus, valvojan tuttuus alueellaan ja valvojien määrä lähiseudulla. Etenkin Pohjois-Suomessa valvojien työtaakkaa lisäävät pitkät ajomatkat. Ne vievät usein enemmän aikaa kuin itse eläinsuojelukäynti. Käynneistä tulee paperitöitä ja myös käynnin pohtiminen jälkikäteen vie usein paljon aikaa.

Vain yksi SEY:n valvojista tekee valvojatyötä päätyökseen. Hän on turkulainen Heidi Leyser, jonka työ viekin sitten 60-70 tuntia viikossa. Muutama muu voi hoitaa valvojakäyntejä ja neuvontapuheluita työajallaan esimerkiksi terveystarkastajana tai eläinlääkärin vastaanotolla.

Marja-Liisa Kotro käyttää valvojatyöhön keskimäärin kolme tuntia päivässä. "Silloin kun olen työssä, en voi hoitaa kaikkia tapauksia itse, vaan siirrän niitä viranomaisille tai toiselle valvojalle. Välillä tuntuu siltä, että eläinsuojelutyö vie kaiken harrastamiseen varatun vapaa-ajan."

Saija Sivulalla puhelin on auki aamukahdeksasta iltakymmeneen ja muina aikoina puhelut ohjautuvat vastaajaan. "Teen tarkastuskäyntiaikataulun edellisen päivän ilmoituksien pohjalta sovittaen sen arkielämän päivärytmin mukaisesti. Käyn ansiotyössä, hoidan perheen, taloudessamme olevat eläimet ja valvojan velvollisuudet. Välillä kiireiset tapaukset sekoittavat koko pakan, ja päiväsuunnitelma menee täysin uusiksi. Hätätapaukset tarkastan saman päivän aikana", kertoo Saija.

Etenkin pienten lasten vanhemmilla voi olla ajankäyttönsä kanssa järjestelemistä, mutta valvojatyöstä voi toki jättäytyä myös äitiysvapaalle, kuten muutama on tehnytkin. Pahimmillaan eläinsuojelutyössä muu elämä voi kärsiä niin, ettei sitä enää olekaan. Silloin loppuunpalamisen vaara kasvaa.

"Eläimet ovat meille mieheni kanssa elämäntapa, ja asiat sovitellaan niin, että valvojantyö ei sulje muuta elämää pois eikä päinvastoin. Olisi kuitenkin hyvä, että täällä olisi pari valvojaa enemmän, ettei yhdelle tulisi kovin isoa aluetta hoidettavaksi", sanoo Minna Ahonen.

Yölläkin tulee soittoja

Valvojat saavat tarkastuspyyntöjä yleensä tavallisilta kansalaisilta: ohikulkijoilta, naapureilta, jopa eläinten omistajien sukulaisilta. Vaikka eläimen tilanteeseen voisi tarttua kuka hyvänsä, moni kokee naapurin asioihin puuttumisen niin kiusallisena, että kääntyy mieluummin valvojan puoleen ja pyytää, ettei hänen nimeään asiassa mainittaisi. Pyyntöä myös kunnioitetaan.

Eläinlääkärit ja poliisit pyytävät usein vapaaehtoisia valvojia tarkastuskäynnille — ja toisin päin. Ilmoitukset tulevat yleensä puhelimitse. Usein valvoja on paikkakunnallaan niin tunnettu, että häntä jututetaan myös kadulla tai kaupan kassajonossa.

Ilmoitusten määrä on kaksitahoinen asia. Toisaalta jokainen ilmoitus on liikaa, sillä se on aina merkki eläinten huonosta kohtelusta tai ainakin sen epäilystä. Toisaalta ilmoituksia toivotaan tulevan mahdollisimman paljon, ettei yksikään eläinsuojeluongelma jäisi hoitamatta. Kiireen sattuessa tapaus siirretään toiselle valvojalle tai viranomaiselle. "Ei tässä hommassa voi valikoida. Eihän sitä ikinä tiedä, milloin ilmoitus onkin aiheellinen", Minna Ahonen sanoo.

Valvojan saamien ilmoitusten määrä riippuu monesta tekijästä. Mitä tunnetumpi valvoja ja valvojatoiminta ylipäätään paikkakunnalla on, sitä enemmän hänelle soitetaan. Jos lähekkäin on useampia valvojia, soittojen määrä yhtä valvojaa kohti on tietysti pienempi. Toimialueen laajuus on ratkaiseva tekijä.

Osa puheluista muuttuu keskustelun kuluessa neuvontapuheluiksi: usein neuvojen antaminen riittää ja käynniltä vältytään. Valvojia eivät harmita soitot, joissa tietämättömyydesta kysytään vaikkapa sitä, kärsiikö lihakarja talvella ulkona. Ikävimpiä valvojille ovat tahalliset aiheettomat soitot. "Aika paljon tulee sellaisia soittoja — eläimillä ei ole hätää, mutta naapurisopu rakoilee", kertoo Kristiina Ylimäki.

Tapausten seuranta eli käyminen uudelleen samassa paikassa voi välillä jäädä tekemättä etenkin siellä, missä välimatkat ovat pitkiä. "Silloin ilmoittaja tarkkailee, onko asia korjaantunut", Länsi-Lapissa Muoniossa työskentelevä Saila Keskitalo sanoo.

Jos eläimen terveys tai henki ovat välittömässä vaarassa, matkaan lähdetään heti. Useimmiten tapaukset voivat kuitenkin odottaa niin, että esimerkiksi useampi valvontakäynti voidaan hoitaa kerralla.

"Matka ratkaisee, eli jos käynti on kotikunnassani, lähden heti. Jos se on muualla, mietin omat lähipäivien aikataulut ja tarvittaessa pyydän ilmoittajaa soittamaan jollekin toiselle. Jos tapaus on kiireellinen ja väkivaltainen, pyydän soittamaan poliisille", Tiina Ahokas Haukiputaalta kertoo.

Kristiina Ylimäki haluaa rauhoittaa yöt tarkastuskäynneiltä. "Öisin en ole vielä lähtenyt, vaikka on soiteltu", hän sanoo.

Eläinsuojeluvalvoja on paikkakuntansa julkkis

Pienillä paikkakunnilla valvojat tunnetaan hyvin, mutta isoissa kaupungeissa on vaikeampi tulla tutuksi. Yleensä aloittelevan valvojan on hyvä itse ottaa yhteyttä tiedotusvälineisiin ja kertoa valvojatyöstä. Mutta kaikki eivät "julkkiksen" asemaan halua. Joskus liiasta tuttuudesta on haittaakin, esimerkiksi silloin, kun ilmoituksia tullaan tekemään työpaikalle.

"Minut tunnetaan täällä Kankaanpäässä melko hyvin. Olen saanut paikallislehdessä melko hyvin palstatilaa ja kiertelen kouluissa ja kirjastoissa pitämässä esitelmiä. Myös paikallisradio soittelee silloin tällöin ja kyselee kuulumisia tai kommentteja joihinkin päivänpolttaviin eläinasioihin", Tarja Peltola kertoo.

Yhteistyötään viranomaisten kanssa valvojat useimmiten kehuvat. Etenkin eläinlääkärit ovat hyvä tuki ja apu, poliisien suhtautuminen vaihtelee enemmän. "Viranomaiset pyydän mukaan, jos ennakoin väkivaltaisuutta, kuten mennessäni juoppo- tai huumeporukoihin. Kokkolassa yhteistyö poliisien kanssa sujuu hyvin, mutta maaseudulla usein vähätellään eläinsuojelua", kokkolalainen Risto Kyngäs kertoo.

"Aina voi kehua paikallista poliisia ja palokuntaa", sanoo puolestaan Savonlinnasta Marja-Liisa Kotro. "Yhteistyö on yleisesti ottaen mainiota. Tunnen monet heistä henkilökohtaisesti. Paikkakunnan ja ympäristökuntien eläinlääkäreistä ei yksikään ole eläinsuojeluvastainen, päinvastoin."

"Viranomaisten kanssa sujuu suhteellisen hyvin, mutta on niitäkin kokemuksia, että kunnaneläinlääkärit eivät vaikuta kovin tyytyväisiltä saadessaan epäkohtailmoituksia. Tietyllä tavalla ymmärränkin, sillä usein ilmoitukset koskevat yksiä ja samoja paikkoja. Mutta sitä en käsitä, miksi ei käytetä reippaammin lain suomia mahdollisuuksia, jollei neuvonta tehoa", hämmästelee Päivi Mäki.

Neuvonta- ja valistustyötä valvojat tekevät puhelimitse jopa päivittäin. Lisäksi käydään kouluissa, päiväkodeissa ja kerhoissa sekä kirjastoissa, joillakin on jopa oma palsta lehdessä. Marja-Liisa Kotro piti pitkään lasten eläinsuojelukerhoa. Marjatta Niemellä on aina mukanaan eläinsuojeluyhdistyksen esitteitä, menipä hän minne hyvänsä.

"Erilaiset yhdistykset kutsuvat puhumaan eläinsuojelusta sekä tarkkailemaan esimerkiksi kilpailuihin eläinten kohtelua ja oloja tai pitämään infopistettä eläinsuojelusta. Kirjoitan myös valistavia artikkeleita lehtiin, jos kiireiltäni kerkiän. Lisäksi näytän itse esimerkkiä, miten voi vaikuttaa pienillä asioilla eläinten hyvinvointiin lähiympäristössä ja laajemminkin", kuvailee Saija Sivula.

"Kouluista minulla on hyviä kokemuksia", sanoo Marjatta Niemi Lohjalta. "Nuoret ovat aidosti kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista. Lapset ovat olleet hiiren hiljaa ja kuunnelleet, mitä minulla on kerrottavana. He esittävät myös kiperiä kysymyksiä, joten tietoa pitää olla."

Tulokset auttavat jaksamaan ja jatkamaan

Eläinsuojeluvalvojan työ vie paitsi aikaa myös voimia. Pelkkä velvollisuudentunto tuskin riittää jaksamaan työtä vuodesta toiseen. Mikä sitten?

"Se muriseva, pelokas rottweiler, joka heittäytyi selälleen ja vikisi, kun tulin miesjoukon takaa ja sanoin sille: 'Kulta pieni, mikä sinulla on hätänä?' Tai se kissanpentu, jota oli rääkätty ja otin sen syliini, painoin sydäntäni vasten ja silitin varovasti. Ja ne ihmiset, joiden luona käyn ja puhutaan kaikenlaisia asioita. Luulen että puhuminen, ei tuomitseminen, auttaa kaikkein eniten eläinsuojeluasiaa", pohtii Tarja Hakala-Koivusalo Sumiaisista.

"Välillä on huonoja kausia, jolloin tulee mietittyä kovastikin, miksi olen koko työhön koskaan lähtenytkään. Mutta ehkä ne pienet onnistumiset saavat jaksamaan ja jatkamaan. Hyvän mielen ja onnistumisen tunteen kokee silloin, kun uusintakäynnillä huomaa, että virheet on korjattu ja neuvoista on ollut hyötyä", Krista Hokkanen sanoo.

"Eläinsuojelutyö on paljon muutakin kuin eläinsuojelulain tuntemusta ja eläinten auttamista. Valvojalla on oltava myös hyvä ihmistuntemus ja puhumisen taito. On myös tärkeää sisäistää se, ettei aina voi auttaa, vaikka tekeekin kaikkensa", Krista jatkaa.

"Liian herkkä ihminen ei pysty valvontatyötä tekemään. Valvojana ei saa menettää toimintakykyään missään tilanteessa. Toisaalta sitten, kun ei mikään enää tunnu missään, on aika siirtyä muihin tehtäviin", sanoo Heidi Leyser.

"Joskus tämä on raskasta, mieli on maassa ja vannon lopettavani. Sitten taas toisena päivänä liitelen pilvissä, kun olen saanut jonkun eläimen asiat kuntoon ja samalla jutellut eläimen omistajan kanssa kaiken maailman asioista. Tämä työ ei sovi kovin nuorille eikä heikkohermoisille", korostaa Tarja Hakala-Koivusalo.

"Jokainen päivä on niin erilainen. On delegointia, joustamista, kiirettä, maratonpuheluja, paperisotaa, tapauskohtaista arviointia ja ihmisten ja eläinten ahdinkoa. Mutta niin antoisaa, haastavaa, jännittävää ja välillä vauhdikastakin toimintaa tämä on", kuvailee Saija Sivula. "Kaiken se ottaa, mutta myös antaa."

    
_{Teksti: Marika Salin}