Kouluaineisto "Oi niitä aikoja"
ELÄINTEN VIIKKO 4.—10.10.2004
Näytelmä oppilasryhmän esitettäväksi
peruskoulun 3.—6. luokille.Sopii esim. päivänavaukseksi.
Kanoja ja nugetteja
Henkilöt:Kati, koululainen
Mikko, koululainen, Katin veli
Äiti
Isä
Mummo keinutuolissa sukkaa kutoen
Kati (näyttää kuvaa mummolle ja yleisölle ja huudahtaa): Katso, mummi, kuinka kaunis kuva!
Mummi: No onpa tosiaan. Tuollaista se oli silloin, kun minä olin nuori. Oi niitä aikoja!
Kati (hämmästyen): Miten niin silloin kun sinä olit nuori? Kai tällaista on maalla nykyisinkin!
Mummi: Voi, voi. Kunpa olisikin. Kyllä se nyt on aivan erilaista. Vai oletkos joskus nähnyt kanoja tuolla tavalla ulkona?
Kati (miettii): Hmmm, no, enpä kyllä ole. Itse asiassa olen nähnyt kanoja vain kerran, kotieläinpihalla. Ja niitä oli vain kolme.
Isä: Niinpä niin. Tosiasiassa kolmen tuhannen kanan kanala on nykyään vain keskikokoinen. Ja ne kanat asuvat sisällä hallissa. Eipä niitä ulkona näekään. Viime kesänähän me ajelimme sillä seudulla missä niitä halleja on, ettekö muista?
Mikko: Mitä? Niitä valtavia tehtaan näköisiä halleja? Ei kai ne mitään kanaloita voi olla!
Isä: Kyllä vain ovat. Niissä voi hyvinkin olla yli kymmenentuhatta kanaa kerralla.
Mikko: Huh! Miksi ihmeessä? Miksei niitä enää pidetä niin kuin tuossa kuvassa?
Äiti: No siihen on monta syytä. Eivät pienet maatilat nykyään enää kannata.
Isä: Kaiken pitää nykyisin olla niin suurta. Ihmiset haluavat kaikkea aina vain lisää ja yhä halvemmalla, tuhlattavaksi asti. Siksi eläintuotannonkin on oltava huipputehokasta.
Mummi: Nii-in, ennen vanhaan kaikki käytettiin niin tarkasti hyväksi. Kanat ensin munivat aikansa, ja kun kana sitten tuli vanhaksi, se teurastettiin ja syötiin. Kukkopojat syötiin aikaisemmin, mutta kukkoateria oli suuri juhlahetki. Kananlihaa syötiin harvoin ja hartaasti. Se oli vain lisuke muun ruuan ohessa, särvin.
Kati: Siis tarkoitat ettei syöty niin kuin Mikko. Tänäänkin se koulussa otti pelkkiä kananugetteja.
(Isä ja äiti katsovat kysyvästi Mikkoon.)
Mikko (puolustautuu): No kun ne on niin hyviä. En mä tykkää salaatista.
Mummi: Ennen opeteltiin tykkäämään kaikesta ruuasta ja syötiin sitä mitä oli. Mitään käyttökelpoista ei heitetty pois.
Mikko (vahingoniloisena): Niin just, Kati! Kati heittää joka päivä koulussa ruokaa pois!
Äiti: Ihanko totta, Kati? Minkä ihmeen takia?
Kati (nolona): No, kun ei jaksa kaikkea… Tai ei se aina ole hyvää…
Mummi: Sellainen ei kyllä tullut kysymykseen ennen vanhaan. Kyllä vähän enemmän pitäisi ruokaa kunnioittaa nykyisinkin.
Kati (mietteliäänä): Taitaa mummi olla oikeassa. Ehkä minä voisin opetella syömään lautasen tyhjäksi.
Mikko: Niin… ja minä syömään muutakin kuin herkkua.
Isä: Hyviä päätöksiä! Olen varma että myöhemmin arvostatte itsekin sitä, että olette oppineet syömään fiksusti.
Äiti: Eikä mummin tarvitse kärsiä, kun ruoka menee roskiin.
Isä: Mutta jos lapset lupaavat tuon, niin ehkä mekin voisimme luvata jotain, äiti?
Äiti: Mitä sitten?
Isä: No ettei kaupassa aina katsottaisi pelkkää hintaa.
Äiti: Aivan totta... Jos vielä tulee meidän kauppaan luomubroileria, niin kyllä me sitä ostamme, maksoi mitä maksoi!
Mummi: Hieno asia. Hyviä lapsia te olette!
