Hevonen on Kaura-Opel

Minä olen Joppe ja työskentelen ratsastushevosena oikein mukavalla tallilla. Vaikka työni on välillä rankkaa, se ei ole mitään verrattuna siihen, miten paiskoivat töitä esi-isäni ja -äitini! Ennen aikaan sitä kaviot tuppasivat kulumaan pitkinä työpäivinä. Siihen aikaan sitä hevonen oli todellinen hyötyeläin: me teimme kovasti töitä ihmisen hyväksi. Olimme autoja ja traktoreita. Kyllä, näin voi sanoa; me olimme autoja ja traktoreita aikana, jolloin autoja ja traktoreita oli vielä hyvin vähän olemassa, jos oli ollenkaan. Oikeasti! Etkö usko? Annahan kun hirnun turvastani, mitä tarkoitan.

Ennen vanhaan ei ollut traktoreita tekemässä maanviljelystöitä. Me hevoset kynnimme pellot vetäen auraa perässämme. Me olimme traktori. Ja sadonkorjuun aikaan olimme pelloilla töissä. Vedimme heinä- ja viljakuormat suojaan latoihin ja aittoihin.

Heinäkuorman kuljettaminen oli leppoisaa puuhaa siihen verrattuna, mitä me hevoset jouduimme metsäsavotoilla tekemään! Ihmiset sahasivat puut ja sitten kaadetut rungot kasattiin rekiin, jotka me hevoset sitten hartiavoimin kiskoimme pois metsistä, joskus pitkiäkin matkoja. Sepä ei käynyt aivan kavionkäänteessä. Puukuormat olivat todella painavia ja maasto epätasaista ja yleensä paksun lumen peitossa. Puut näet sahattiin ja ajettiin aina talvisaikaan. Kyllä kaura maittoi iltasella metsäsavottareissun päätteeksi!

Lisäksi me hevoset toimimme aikoinamme moottoripyörinä, linja-autoina, takseina, henkilöautoina, ambulansseina, panssarivaunuina, sotaratsuina, posti- ja jakeluautoina… Nyt luulet taas, että juksaan! Ehei, totta joka tokaisu!

Moottoripyörällähän ajetaan pääasiallisesti yksin, eikös vain? Niin myös ratsastettaessa. Silloin kun piti tulipalokiireellä pinkaista paikasta toiseen, oli ratsastus ehdottomasti nopein keino päästä päämääräänsä. Entisajan Harley-Davidsoneita me olimme.

Ja sitten kun oli koko perheellä asiaa kirkonkylille, ja parhaimmillaan vielä naapurinkin perheellä, niin otettiin avolavakärryt käyttöön. Mitäs muuta mokoma kyyti vastasi kuin nykyajan linja-automatkaa? Sellaisia pienempiä, katettuja vaunuja käytettiin sitten rikkaissa perheissä, jolloin tuosta matkustustavasta tulee mieleen, että hevonenhan oli myös limusiini!

Kaupungeissa katujen varsilla oli jonossa yleensä useita aika vaatimattoman näköisiä vaunuja hevosineen ja ajureineen. Ne olivat takseja. Helposti näin pääsi asiakas vossikkakyydillä pientä rahallista korvausta vastaan haluamaansa osoitteeseen.

Sota-aikana me hevoset annoimme tärkeän työpanoksen isänmaan puolesta. Vaaroja kaihtamatta me kaviot kopsuen vedimme haavoittuneita kärryissä rintamalta kenttäsairaalaan. Moniko ambulanssi olisi pystynyt metsän keskellä toimimaan, kysyn vain? Samoin tykit täytyi saada kuljetettua jotenkin eteenpäin vaikeassa maastossa, joten me hevoset senkin teimme ollen näin panssari-Paseja. Lisäksi sekä ihmiset että hevoset tarvitsivat sodassakin muonaa — ja mehän senkin perille kuljetimme, joten tärkeitä veikkosia hevoset sodan aikanakin olivat.

Haluaisin tässä vielä korostaa, että vaikka hevonen oli ihmiselle tuiki tärkeä uuttera työntekijä, oli hevonen myös ennen kaikkea perheenjäsen, jota tuli kohdella samalla lempeydellä kuin muitakin perheenjäseniä. Peltotöissä hevonen oli isännälleen mitä mainioin juttukaveri.

Sotien jälkeen autot ja moottoripyörät yleistyivät siinä määrin, että ne pikkuhiljaa valtasivat hevosten työpaikat. Vähitellen peltotöihin ilmestyi työjuhdaksi traktoreita, eikä sielläkään enää tarvittu kauramoottorilla käyvää yleiskonetta, hevosta. Niinpä meidän hevostenkin toimenkuva muuttui. Ravit saivat kovan suosion ihmisten keskuudessa. Ratsastustalleja perustettiin ja onpa minulla muutama kaveri poliisiratsunakin.

Näin sitä on meidän hevosten rooli muuttunut ja minä ratsastushevosena olen siihen vallan tyytyväinen, koska minulla on hyvä ja vastuuntuntoinen omistaja, joka huolehtii minusta hyvin. Mutta hattua nostan entisajan hevosille; ne ovat olleet kovia veikkoja ne! Varsinaisia Kaura-Opeleita sanan parhaassa merkityksessä.