Syyrianhamsteri valloittaa ja valvottaa
Kun omistajaa alkaa iltayöstä nukuttaa, syyrialaiselle hamsterille koittaa vuorokauden vilkkain aika. Pieni eläin puhkuu tarmoa, hamstraa ruokaa, nuuskii tuoksuja viikset väpättäen ja juoksentelee sinne tänne silkasta liikunnan ilosta. Häkkiin teljetty hamsteri puree pinnoja niin, että pikku ruumis vääntyy kaarelle: Hamsteri tahtoo ulos ja mieluiten heti!Ilta- ja yöaktiivisen lemmikin seura tekee omistajastakin vähitellen vähintään illanvirkun, jos ei suorastaan yökyöpeliä. Kovin iltaunisen ei kannata edes hankkia hamsteria, sillä hereillä ollessaan lemmikki vaatii paljon seuraa ja liikuntaa.
Utelias ja puuhakas hamsteri jaloittelee mielellään myös vapaana. Mutta koska hamsterit ovat hyvin likinäköisiä, niitä ei putoamis- ja tapaturmavaaran takia voi jättää jaloittelemaan ilman valvontaa.
Päiväsaikaan hamsterit nukkuvat sikeää unta pahvipesässään pehmeällä talouspaperivuoteellaan. Silloin tällöin ne heräävät hetkeksi makupalan hakua tai pissalla käyntiä varten. Hamsteria ei saa häiritä sen nukkuessa. Sen lepoajan kunnioittaminen pitää opettaa myös perheen lapsille.
Monenmoisia hamstereita
Suomessa on lemmikkeinä viittä eri lajia hamstereita. Niistä yleisin on syyrian- eli kultahamsteri, ja näillä sivuilla olevat tekstit käsittelevät nimenomaan niitä.
Muut hamsterilajit ovat venäjänkääpiöhamsteri talvikko, venäjänkääpiöhamsteri campbelli, venäjänkääpiöhamsteri roborovski sekä kiinankääpiöhamsteri.
Koon ja ulkonäön lisäksi syyrialaisen ja kääpiöhamstereiden tärkein ero on se, että syyrialainen hamsteri on aina erakko, kun taas kääpiöhamstereita voidaan yleensä pitää myös sukupuoliryhmissä tai pariskunnittain, kunhan häkki tai terraario on riittävän iso ja eläimet tutustutetaan toisiinsa jo nuorina. Poikkeuksena on kiinankääpiöhamsteri, joka syyrialaisen lailla on taipuvainen erakoitumaan ja saattaa vahingoittaa lajitovereitaan. Pariskunta ei yleensä ole järkevä ratkaisu, sillä kääpiöhamsteripariskunta voi saada poikasia muutaman viikon välein.
Kääpiöhamsterit ovat keskimäärin enemmän hereillä päiväsaikaan kuin syyrialainen, mutta myös niiden valveillaolo painottuu hämärän aikaan. Kääpiöhamsterit tarvitsevat kylpyhiekka-astian häkkiinsä kerran-pari viikossa voidakseen kylpeä rasvan pois turkistaan. Kynsien leikkuu on asia, joka kääpiöhamstereiden omistajan on hyvä osata.
Kääpiöhamsterit livahtavat erityisen helposti karkuun häkin pinnojen välistä, joten hyvin tiheäpinnainen häkki tai katettu terraario on niille paras vaihtoehto. Ruokinta on eri lajeilla hyvin samankaltaista: Monipuolisuus on valttia.
Kaikki syyrianhamsteritekstit on sivuille laatinut Paula Rintala.
Lisää hamsteriasiaa: Suomen Hamsteriyhdistys
Jyrsijäharrastajien paikallisyhdistyksiä ym.: Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto

