Häkki — lemmikin koti vai vankila?


Lemmikin häkin tai terraarion tarkoitus ei ole pelkästään karkaamisen estäminen, vaan se on eläimelle myös suojapaikka ympäristön hälyä ja vetoa vastaan. Siellä eläin voi myös touhuta ja puuhastella lajilleen tyypillisellä tavalla.

Koska lemmikkieläimiä on niin monenlaisia — lentäviä, juoksevia, matelevia ja uivia, ovat niiden asumuksetkin hyvin erilaisia. Osalle paras asunto on häkki, osalle terraario ja osalle akvaterraario, jossa on sekä vettä että maata.

Useimmiten eläimen hinta on vain pieni osa niistä kuluista, joita eläimen hankkimisesta aiheutuu. Olkoonpa eläin kuinka halpa tahansa, on sillä oikeus kunnolliseen asuntoon. Mitä suurempi eläin, sitä suuremman häkin ja myös enemmän vapautta se tarvitsee. Vain jotkut vähän liikkuvat käärmeet ja hämähäkit ovat joukossa poikkeuksia.

Kaikilla eläimillä on tekemisen ja liikkumisen tarve. Suurin osa eläinkaupoissa myytävistä häkeistä on kuitenkin onnettoman pieniä, eikä eläinten oloja ole mahdollista millään järjestää niissä kovin viihtyisiksi. Omistajallakaan ei ole paljon iloa sellaisesta eläimestä, joka vain nököttää nurkassa ja välillä käy parin askelen päässä syödä pupeltamassa sitä ainaista samaa valmisruokasekoitusta.

Pienessä häkissä on nimittäin yleensä tilaa vain yhdelle ruokakupille, joten lemmikin ruokavalio jää usein yksitoikkoiseksi aivan käytännön syistä. Lähes kaikkien pienlemmikkienhän pitäisi saada myös tuoretta ruokaa kuten vihanneksia ja hedelmiä.

Palaa otsikoihin

Hyvä asumus on tilava

Kotiin mahtuva lemmikkieläimen asumus ei juuri voi olla liian suuri. Liian pieniä sen sijaan näkee yhtenään. Eläimen saa kyllä pysymään aikansa hengissä, vaikka sillä olisi tuskin tilaa kääntyä — mutta sellaisessa lemmikinpidossa ei ole paljon mieltä. Pieni asumus myös likaantuu nopeasti ja alkaa pian haista, ellei sitä ahkerasti puhdisteta.
Kuva: Paula Hirsjärvi
Pienet häkit menevät kuitenkin hyvin kaupaksi, koska ne eivät vie kotona paljon tilaa. Ja kun ne ovat niin yleisiä, useimmat luulevat niiden olevan aivan hyviä. On kuitenkin ankeaa katsella eläintä, joka vain kyyhöttää paikoillaan ahtaudessa tai toistaa koko ajan samaa liikerataa. Ajan mittaan eläintä ei ehkä tule pidetyksi paljon vapaanakaan, pitäähän sitä koko ajan silloin valvoa. Niinpä moni pettyy lemmikkiinsä, ja pahimmillaan sen hoidosta tulee ikävä velvollisuus, joka hädin tuskin tulee hoidetuksi. Silloin eläimen asunnosta on tullut sille vankila.


Hanki häkki ensin, sitten vasta eläin
. Käy eri kaupoissa ja tee vertailuja. Ota huomioon, että tyhjä häkki näyttää aina tilavammalta kuin kaikin varustein sisustettu. Osta suurin häkki, jonka löydät, tai pyydä kauppiasta tilaamaan sellainen. Iso häkki saattaa tuntua kalliilta tai tilaa vievältä, mutta sitä hankintaa et kadu koskaan. Esim. degulle tai sinsillalle riittävä, metrin pituinen ja korkuinen häkki maksaa valmiina ostettuna nelisensataa euroa. Huomaat kuitenkin pian, kuinka mielissäsi olet lemmikkiesi hyvästä asunnosta ja niiden silminnähtävästä viihtymisestä. Taitava nikkaroi häkin itse, jolloin siitä voi tehdä saman tien vielä isomman. Hyvä lahjavihje monille lemmikinomistajille on entistä suurempi häkki.

Pienetkin lemmikit tarvitsevat melko suuren häkin voidakseen tyydyttää liikunnan- ja toiminnantarvettaan. Jyrsijöille kerroshäkit ovat hyviä. Kaksi häkkiä voi myös yhdistää päällekkäin. Silloin eläimet voivat pöllyttää pohjakuivikkeita ilman että ruokakupit hautautuvat tai likaantuvat. Yläkerroksiin kiipeäminen on niille hyvää liikuntaa, ja omistajan on mukavampi tarkkailla eläimiä siellä. Jos eläin arastelee ritilällä liikkumista, voi yläkerran päällystää vaikkapa talouspaperilla.

Jyrsijöiden häkissä pitäisi olla tilaa pesäkopille, juoksupyörälle, pahvirullatunneleille, hiekka-astialle, pienelle heinäkasalle ja usealle ruokakupille sekä lisäksi kiipeilymahdollisuus ja tietysti runsaasti vapaata liikkumistilaa. Pidä mielessäsi luettelon pituus, kun hankit häkkiä. Häkin sisustus kannattaa miettiä toimivaksi, esim. pesäkopin taakse kannattaa jättää käytävä lisäämään kulkureittejä.

Pesäkopin sisustamista varten eläimille on muistettava antaa paljon talous- tai vessapaperia tai luonnonkuidusta tehtyä pesävillaa. Vai haluaisitko itse nukkua pelkällä laverilla ilman patjaa ja peittoa?

Palaa otsikoihin

Sijoita orret oikein

Lintuhäkkiä hankkiessasi muista, että häkin korkeus ei korvaa pituutta, sillä linnut eivät ole helikoptereita. Häkissä täytyy olla orsille tilaa häkin molemmissa päissä, jotta linnut voivat pyrähdellä häkin pituussuunnassa. Häkkiä ei saa täyttää leluilla ja keinuilla, vaan siihen on jäätävä vapaata lentotilaa. Monet pienetkin linnut, esim. seeprapeipot, ovat hyvin vilkkaita, joten häkin pituus on niille tärkeää.

Häkki on sisustettava siten, että tila tulee mahdollisimman hyvin käytetyksi. Vinosti häkin poikki asetettu oksankarahka voi näyttää luonnonmukaiselta, mutta se on vain tiellä. Orret kiinnitetään häkin päätyihin niin, että linnun pyrstö ei hankaa häkin seinään. 4—6 ortta on yleensä sopiva määrä. Myös häkin alaosaan kannattaa asettaa orret tilankäytön tehostamiseksi.

Häkin mukana ehkä tulleet muoviset orret on syytä heittää heti roskiin, sillä ne ovat vahingollisia lintujen jaloille ja voivat ajan mittaan aiheuttaa jalkapohjiin kivuliaita tulehduksia ja turvotuksia. Koivusta, pajusta, haavasta tai pihlajasta otetut kuorimattomat oksat ovat hyviä orsia. Ne halkaistaan päistään ja kiinnitetään seinäpinnoihin. Hyvät orret ovat eri paksuisia ja vähän muhkuraisia, jolloin lintujen jalat saavat voimistelua.

Palaa otsikoihin

Älä osta pyöreää häkkiä

Ihmiset ostavat pyöreitä häkkejä ja kalamaljoja niiden koristeellisen ulkonäön vuoksi eivätkä tule ajatelleeksi, että ne ovat eläimille huonoja. Pyöreä häkki on eläimelle rangaistusselli.

Pyöreät kalamaljat ovat ehdottomasti sopimattomia kalojen pitämiseen
. Pieni vesitila on erittäin herkkä pilaantumiselle. Yleensä kalat kuolevat kalamaljoissa pian. Jopa jyrsijöille myydään pyöreitä häkkejä, vaikka eläimillä ei ole niissä mitään mahdollisuuksia normaaliin puuhailuun. Häkkejä ei ole mahdollista sisustaa tarkoituksenmukaisesti, koska epäedullisen muodon lisäksi ne ovat aina pieniä.

Monet eläinkauppiaat vetoavat siihen, että jos he eivät myy pyöreitä häkkejä, asiakkaat ostavat haluamansa jostain toisesta liikkeestä ja samalla myös eläimen ja tarvikkeet. Ostajien pitäisikin enemmän ajatella eläimen tarpeita tälle asumusta hankkiessaan.

Pahinta on isojen papukaijojen pitäminen pyöreässä häkissä, jollaisessa nämä älykkäät ja toiminnanhaluiset linnut tulevat silminnähden häiriintyneiksi. Niillä pitäisi olla erikseen huoneesta erotettu tila, jossa niillä on tilaa käyttää siipiään.

Maa- ja metsätalousministeriö kehottaa eläintenpitomääräyksissään välttämään eläinten pitämistä pyöreissä häkeissä tai astioissa.

Palaa otsikoihin

Huolehdi jokaisen voinnista

Jos eläimiä on useampia, pitää huolehtia siitä, että jokainen pääsee rauhassa syömään ja lepäämään. Seuralliset lajit tekevät yleensä samoja asioita samaan aikaan. Ruokakuppeja ja juoma-astioita on oltava riittävän monta, muuten vahvat yksilöt voivat estää heikompien ruokailemisen. Useimmat linnut haluavat nukkua mahdollisimman korkealla, koska ne tuntevat olonsa siten turvallisimmaksi. Ne eivät kuitenkaan halua olla vieri vieressä. Jos häkin yläosassa on liian vähän orsitilaa, linnut joutuvat jatkuvasti kinastelemaan nukkumispaikoista.

Jotkut jyrsijät syövät hyvässä sovussa yhtä aikaa samasta kupista, joillakin taas on selvä arvojärjestys. Pesäkoppia käyttävillä lajeilla pitää olla kopissa tarpeeksi tilaa jokaiselle asukkaalle. Joskus asuinkumppaneille voi tulla erimielisyyksiä, jolloin alakynteen jäänyt on hätää kärsimässä, ellei häkissä ole toista pesäkoppia, jonne se voi mennä piiloon. Pahasti tappelevat lajikumppanit pitää aina erottaa.

Mitä pienempi eläinten asumus on, sitä todennäköisemmin eläimille tulee riitaa keskenään. Sellaisissa tilanteissa omistajan velvollisuus on pitää heikomman puolia, koska pienessä tilassa ei ole pakomahdollisuutta. Punakorvakilpikonnakin voi pienessä akvaterraariossa alkaa sortaa heikompaansa. Täysikasvuisena punakorva tarvitsee vähintään 250 litran suuruisen jättiläisakvaarion.

Kotona minkään eläimen häkin paikka ei ole lattialla eikä ikkunan lähellä tai muussa vetoisessa paikassa. Eläimet vilustuvat ja sairastuvat vedosta helposti. Häkin pitäisi olla katselukorkeudella, mutta niin että sitä yltää helposti huoltamaan. Lattialla olevaa häkkiä on turhan hankala hoitaa ja tarkkailla, ja silloin eläimestä on paljon vähemmän iloa. Häkki tai terraario ei saa olla suorassa auringonpaisteessa, jossa lämpötila voi nousta vaarallisen korkeaksi.

Välillä, mieluiten joka päivä, eläimille pitää järjestää vaihtelua päästämällä ne pois häkistä. Silloin on tosin oltava tarkkana, etteivät ne karkaa tai livahda löytymättömiin.

Mitä isommat tilat ja enemmän vapautta järjestät lemmikeillesi, sitä iloisempia ja touhukkaampia ne ovat. Sitä enemmän niistä on iloa itsellesikin, sillä eläinten käyttäytymisen tarkkaileminen on hauskaa. Ja sitä ylpeämpänä huomaat esitteleväsi vieraillesi niitä ja niiden hienoa asuntoa!

   
Palaa otsikoihin