Lemmikkipapukaijan virikkeellistäminen

Joskus pienempien papukaijojen kohdalla (ja valitettavan usein isompienkin) virikkeellistäminen jää liian pienelle huomiolle, sillä siihen liittyvää tietoa ei ole saatavilla riittävästi. Linnulle ehkä laitetaan pari lelua häkkiin ja asia unohdetaan. Voidakseen hyvin mikä tahansa papukaija vaatii tätä enemmän. Virikkeellistämisen ja sen kehittämisen pitäisi olla osa linnun kanssa elämistä, oli kyseessä undulaatti, neitokakadu, amatsoni tai mikä tahansa muu papukaija.

Papukaijat ovat luonnostaan aktiivisia ja uteliaita eläimiä. Papukaijojen oppimisen ja käyttäytymisen asiantuntija Susan G. Friedman ilmaisee asian hyvin: “Eläimet on rakennettu toimimaan, ei olemaan passiivisia.” ^[1] Paikoillaan häkissä päivät istuva leluista näennäisen kiinnostumaton lintu ei luultavasti ole tyytyväinen tilanteeseen, vaan ongelmana voi olla virikkeiden puute. Tällaisellekin linnulle kannattaa pyrkiä tarjoamaan monipuolisia virikkeitä, jolloin se ajan kanssa voi kiinnostua niistä ja alkaa käyttäytymään kuin papukaija.

Palaa otsikoihin

Miksi virikkeet ja lelut ovat tärkeitä?

Papukaijat ovat luonnossa aktiivisia eläimiä. Erään artikkelin mukaan ne voivat käyttää jopa kahdeksan tuntia päivässä ravinnon etsimiseen ja hankkimiseen ^[2]. Toisen mukaan ne käyttävät tähän ja sosiaaliseen kanssakäymiseen 90% valveillaoloajastaan ^[3]. Lajikohtaisia eroja tietenkin löytyy ja osa päivästä kuluu lepäämiseen, mutta on selvää, että luonnossa elävillä papukaijoilla suurin osa valveillaoloajasta kuluu asioiden tekemiseen, ei paikoillaan istumiseen.

Linnun pitäminen virikkeettömässä ympäristössä johtaa ristiriitaan: linnulla on kova tarve tehdä jotain, mutta ympäristö estää sen. Tämä aiheuttaa stressiä ja johtaa eläimen hyvinvoinnin heikkenemiseen, joka voi esiintyä mm. huutamisena, hermostuneisuutena, höyhenten nyppimisenä, tietyn tarkoituksettoman asian toistamisena kerta toisensa jälkeen (stereotyyppinen käyttäytyminen) tai apaattisuutena. Toisaalta mahdollisuuksien antaminen lisää linnun hyvinvointia antaen sille useammin mahdollisuuden tekemiseen, joka tuottaa sille mielihyvää. ^[4]

Joskus virikkeiden puute johtaa myös ihmisen kannalta ongelmalliseen paikkojen tuhoamiseen: lintu haluaa esimerkiksi jyrsiä puuta, mutta sillä ei ole sopivaa paikkaa, jossa se voisi tätä tehdä. Tällöin se saattaa etsiä mahdollisuuksia jyrsimiseen muualta, kuten laskeutumalla oven päälle ja jyrsimällä sitä. Riittävä määrä virikkeitä suojeleekin kodin irtaimistoa tekemistä etsivältä linnulta. Se ei voi kuitenkaan koskaan ymmärtää omistussuhteita ja jatkuva häätäminen huutaen ei:tä vain pelottaa lintua ja opettaa sen välttelemään ihmistä muuallakin.

Otetaan esimerkiksi pienessä häkissä yksin päivät istuva undulaatti (voit kuvitella tilalle minkä tahansa muun papukaijan). Se herää aamusta ja kiipeää häkin pinnoja pitkin ruokakupille syömään. Luonnossa se saattaisi etsiä suuren osan päivästä ruokaa, mutta kotonamme se pystyy vain istumaan orrellaan suurimman osan päivästään. Toisaalta osan päivästään se saattaisi käyttää sosiaaliseen vuorovaikutukseen muiden undulaattien kanssa; asia, joka on yksinäiselle linnulle mahdotonta, sillä ainoa mahdollinen seura (ihminen) on yleensä päivät pois.

Ennen pitkään virikkeettömässä ympäristössä oleva undulaatti voi alkaa vain istumaan orrellaan apaattisena. Undulaateilla nyppiminen on harvinaista, vaikkakaan ei mahdotonta, mutta varsinkin isommat papukaijat voivat alkaa nyppimään höyheniään tällaisessa tilanteessa. Muita mahdollisia ongelmia ovat mm. edellä esitellyt stereotyyppinen käyttäytyminen sekä huutaminen. Ihmiselle näkyviä ongelmia tärkeämpää on kuitenkin tiedostaa se, että lintu ei voi hyvin.

Miten voisimme tarjota tällaiselle eläimelle lisää tekemistä, jotta se voisi elää kotonamme onnellisena? Käsittelen tässä hieman tarkemmin neljää erilaista virikkeellistämistapaa: ympäristön vaihtelevuus, perinteiset lelut, ruokalelut sekä sosiaalinen vuorovaikutus.

Palaa otsikoihin

Mielenkiintoinen elinympäristö

Luonnossa eläimet, mukaan lukien papukaijat,  joutuvat käyttämään paljon aikaa etsimiseen: ne etsivät esimerkiksi ruokaa ja pesäkoloja. Vankeudessa elävälle villieläimelle on tärkeää päästä tutustumaan vaihteleviin ympäristöihin. Normaalisti lemmikkipapukaija elää kahdessa “ympäristössä”: häkissä ja omistajan asunnossa (oli kyseessä sitten yksi tai useampi huone).

Lintuhäkin onkin oltava riittävän suuri, jotta se mahdollistaa edes hieman vaihtelua ja jotta sinne saa mahtumaan riittävästi virikkeitä. Maa- ja metsätalousministeriöllä on olemassa suositukset lintuhäkkien minimikoosta, joita kannattaa pitää miniminä normaalissa tilanteessa, kun linnulla on mahdollisuus päästä ulos häkistä päivittäin, mutta se silti viettää aikaa häkissäkin. Ne perustuvat linnun kokoon ja esimerkiksi yksi undulaatti vaatii vähintään 0

,31m2 ja neitokakadu 0,75m2 häkin. Lisäksi suurempi määrä lintuja vaatii enemmän tilaa: kahdelle undulaatille häkin koon pitäisi olla vähintään 0,34m2 ja neitokakaduille 0,85m2. Nyrkkisääntönä toimii “Mitä isompi, sen parempi”.

Häkin sisustamisessa kannattaa käyttää hieman mielikuvitusta. Häkin mukana tulleiden parin sileän puuorren (tai pahimmillaan muoviorren) sijaan kannattaakin hakea ulkoa mielenkiintoisia oksia ja sijoittaa ne häkkiin niin, että siellä on hyvä kiipeillä ympäriinsä muuallakin, kuin pinnoissa. Häkin sisustamisessa kannattaa tosin pyrkiä tarjoamaan linnulle mahdollisuus pieniin pyrähdyksiin orrelta toiselle. Huomioi myös lajityypilliset seikat: pitkäpyrstöinen neitokakadu ei kiipeile niin paljoa ja taitavasti, kuin esimerkiksi amatsoni, joka saattaa ajoittain roikkua esimerkiksi lelusta yhdellä jalalla samalla kaivaen sieltä esiin pähkinöitä.

Lemmikkipapukaijan ympäristön ei pidä rajoittua vain häkkiin, vaan tavallisessa häkissä elävä papukaija tulisi päästä häkistä ulos päivittäin. Huoneisto itsessään on kuitenkin tylsä paikka linnulle, joten sille tulisi tarjota erilaisia kiipeilytelineitä ja -paikkoja ovien karmien ja verhotankojen sijaan. Yksinkertaisimmillaan voit laittaa ulkoa tuodun puun joulukuusen jalkaan ja ripustaa siihen muutamia leluja. Erilaisia vaihtoehtoisia kiipeilytelineitä on olemassa valtava määrä, sekä ostettuna että itse tehtynä.

Palaa otsikoihin

“Perinteiset” lelut

Perinteisillä lintujen leluilla tarkoitan yleisesti saatavilla olevia leluja, joiden kanssa lintu voi “leikkiä”, mutta joista se ei hyödy suoraan. Tähän voivat sisältyä esimerkiksi jyrsittävät puulelut, akryylilelut, nahkaiset ja muista materiaaleista tehdyt katosta roikkuvat tai jalassa pidettävät lelut. Näitä leluja myydään yleensä eläinkaupoissa, mutta niitä on helppo tehdä itsekin. Varsinkin pienemmillä papukaijoilla suosittua peiliä ei kuitenkaan suositella käytettävän: siinä näkyvän linnun arvaamaton käyttäytyminen voi olla stressaavaa, sekä siitä vieroittaminen voi olla ahdistavaa linnulle.

Monet papukaijat jyrsivät puuta, joten tällaiset lelut ovat yleensä suosittuja. Jyrsittävää voit tuoda ulkoakin esimerkiksi puupalikoiden tai risukimppujen muodossa (kunhan et ota niitä esimerkiksi vilkkaasti liikennöidyn autotien vierestä etkä käytä pihkaista puuta). Ulkoa tuodut oksat kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää saunassa ja vähintään pestä kuumalla vedellä. Lisäksi varsinkin isommat papukaijat pitävät leluja jalassa ja jyrsivät niitä (niillä siis vaikuttaisi olevan tarve tällaiseen ruoan hankkimista muistuttavaan toimintaan, vaikka ruokaa saisikin helposti).

Ajan kanssa voit huomata, millaisista leluista lintusi pitää. Kannattaakin kokeilla erilaisia leluja: joku lintu voi haluta silputa yksinkertaisia puupalikoita tai pahvia, kun toinen viettää aikaansa avaamalla solmuja; tärkeintä on, että linnulla on jotain tekemistä. Leluja löytyy myös monista muista materiaaleista valmistettuna, kuten akryyliset ja nahkaiset lelut. Monet harrastajat tarjoavat jyrsimistä myös muissa muodoissa, kuten muiden lemmikkien lelut sekä vessapaperirullat ja kananmunakennot. Näiden kohdalla täytyy vain olla tarkkana, etteivät ne sisällä linnulle vaarallisia aineita.

Papukaijat voivat kyllästyä tällaisiin leluihin nopeasti. Jos jokin lelu on häkissä käyttämättä, voi sen tilalle vaihtaa uuden lelun ja laittaa vanhan kaappiin odottamaan hetkeksi; vähän ajan päästä palautettu lelu herättää usein jälleen mielenkiintoa. Älä siis vain laita leluja häkkiin ja unohda asiaa siihen, vaan vaihtele leluja säännöllisesti.

Palaa otsikoihin

Ruoan etsimistä ja ravinnon hankkimista

Luonnossa papukaijoilla riittää monenlaisia haasteita liittyen ravinnon hankkimiseen. Ne saattavat syödä puissa roikkuvia hedelmiä ja lehtiä, joutua avaamaan koviakin pähkinöitä tai etsiä siemeniä maasta (tämä riippuu monesti lajista). Erilaisilla ruokaleluilla on tavoitteena tuoda tällaisia haasteita kotonamme elävän papukaijan päivään. Yleensä mikä tahansa yksilö on valmis työskentelemään ruoan eteen ja tällainen virikkeellistäminen parantaa linnun kuin linnun hyvinvointia.

Yksinkertaisimmillaan voit muuttaa ruoan tarjoilutapaa: neitokakadut ja undulaatit ruokailevat luonnossa usein maassa, joten käyttämällä häkin pohjamateriaalina esimerkiksi hiekkaa ne voivat käyttää aikaa siementen etsimiseen tämän seasta. Omat amatsonini taas syöksyvät heti häkin pinnoihin laitetun salaatin tai herneenversojen kimppuun, joka vaikuttaa huomattavasti kiposta tarjoiltua ruokaa mielenkiintoisemmalta. Voit myös käyttää vartaita laittaaksesi tuoreruokaa roikkumaan häkin katosta.

Varsinaisia ruokaleluja löytyy Suomesta vielä rajallisesti ja ne rajoittuvat vain pariin eläintarvikeliikkeeseen, mutta näistä sekä monista ulkomaisista nettikaupoista niitä on saatavilla. Yleisiä ovat esimerkiksi isoille papukaijoille suunnatut kumiset pallot, joihin voit laittaa pähkinöitä sisälle. Muita mahdollisuuksia ovat mm. pyörät ja muut laatikot, joiden kanssa linnun pitää tehdä jotain (pyörittää pyörää, avata ruuvi jne.) saadakseen siitä ruokaa ulos. Ajoittain olen käyttänyt myös jyrsijöiden ruokaleluja, mutta kannattaa olla varovainen: esimerkiksi perinteiseen pyöreään salaattipalloon saa helposti kynnen jumiin. Monia ruokaleluja on myös helppo tehdä itse.

Alkuun ei kannata siirtää kaikkea ruokaa hankittavaksi ruokaleluista, vaan aloittaa esimerkiksi herkuilla ja tästä hiljalleen totuttaa lintua työn tekemiseen ruoan eteen. On tärkeää myös seurata, että lintu syö monipuolisesti.

Palaa otsikoihin

Papukaijat tarvitsevat seuraa

Osa luonnossa elävien papukaijojen ajankäytöstä kuluu sosiaaliseen vuorovaikutukseen, josta monilla tärkeää vaikuttaisi olevan toisten sukiminen. Omat amatsonini ja neitokakaduni myös yksinkertaisesti viettävät paljon aikaa toistensa lähellä. Papukaijaparvet ovat monesti suhteellisen löyhiä sosiaalisia yksiköitä, joissa ei ole hierarkioita ja linnulla ei ole varsinaista pakkoa seurata parvea, mutta silti ne hakeutuvat luonnossa toistensa seuraan. Tällainen tarve on luultavasti syntynyt parvessa liikkumisen eduista. Myös kotonamme niillä on tarve sosiaaliseen kontaktiin ja vuorovaikutukseen.

Yksin elävän papukaijan “onnellisuutta” (joka terminä on itsessään vaikea) tai edes hyvinvointia on vaikea arvioida. Mikään Suomessa lemmikkinä oleva laji ei kuitenkaan elä luonnossa yksin, joten esimerkiksi työpäivä on tällaiselle linnulle pitkä aika olla yksin. Ja joka tapauksessa yksin elävä papukaija tarvitsee paljon seuraa ihmiseltä ja lajityypillisesti käyttäytyvä papukaija (lähtökohtaisesti emojen ruokkima) on varmasti onnellisempi lajitoverin kanssa. Jotkin vuosia pelkästään ihmisten seurassa eläneet käsinruokitut papukaijat eivät välttämättä hyväksy lajitoveria seurakseen, mutta tämä on tapauskohtaista..

En silti tarkoita, että yksinäiseksi papukaijaksi kannattaisi hankkia käsinruokittua, sillä käsinruokinnasta on havaittu olevan haittaa papukaijan hyvinvoinnille [5]. Pahimmillaan ihmiseen leimautunut ja tämän parikseen valinnut papukaija kärsii tämän aiheuttamasta kovasta stressistä ja eroahdistuksesta ja sen seurauksena pahimmillaan mm. nyppii itseään. Erityisesti isot kakadut vaikuttavat olevan herkkiä tämän suhteen ja alkavat herkästi nyppimään itseään, mutta vastaavia ongelmia on muillakin lajeilla.

Monet lemmikkeinä elävät lajit ovat yleisesti parilintuja, jotka elävät suurimman osan ajastaan myös pesimiskauden ulkopuolella kumppanin kanssa (tosin poikkeuksiakin löytyy, kuten avoparikaija, joka elää pääosin samasta sukupuolesta koostuvassa parvessa). Esimerkiksi neitokakadu ja amatsoni voivat elää hyvin pareittain, ja usein suositellaan samaa sukupuolta olevaa kaveria, jotta pesimisen mahdollisilta ongelmilta vältyttäisiin. Toisaalta undulaatteja suositellaan yleensä pidettävän vähintään neljän yksilön parvissa, jotka mahdollistavat paremmin niille tyypillistä parven vuorovaikutusta.

Palaa otsikoihin

Virikkeellistäminen on yksi hyvinvoivan lemmikkipapukaijan vaatimuksista

Lemmikkinä elävien eläinten hyvinvointi syntyy monesta eri tekijästä. Yhtäkään näistä ei saa jättää huomioimatta, sillä kaikilla on omat merkityksensä eläimelle. Virikkeellistäminen on yksi tärkeä tekijä, joka on paljon muutakin, kuin parin lelun laittamista häkkiin. Edellä esiteltiin neljä hyödyllistä tapaa kehittää lemmikkinä elävän papukaijan virikkeellistämistä. Tämän lisäksi myös aisteihin liittyvät ärsykkeet voivat toimia virikkeinä; esimerkiksi erilaiset äänet (kunhan lintu ei pidä näitä pelottavina).

On myös olemassa tutkimustuloksia, joiden mukaan positiiviseen vahvistamiseen pohjautuva koulutus toimii monille kädellisille virikkeenä parantaen niiden hyvinvointia. Ei mielestäni ole mitään syytä olettaa, ettei se toimisi näin papukaijoillakin. Voit siis hyvin käyttää aikaa opettaaksesi linnullesi monia elämää helpottavia asioita, kuten kohteen seuraamista. Tai voit halutessasi opettaa sille hauskoja temppuja. Tämä antaa niille jälleen mahdollisuuden työskennellä ruoan eteen ja oppia, miten sitä saisi tehokkainten; jotain, jota niiden pitää tehdä myös luonnossa.

Virikkeiden puute johtaa vääjäämättä huonovointiseen eläimeen, vaikka tätä ei ole aina helppo huomata. Ongelmat voivat esiintyä selkeästi esimerkiksi höyhenten nyppimisenä tai huutamisena, mutta jotkin yksilöt voivat muuttua apaattiseksi ajan kanssa tai tyytyä toistamaan tiettyä tarkoituksetonta käyttäytymismallia kerta toisensa jälkeen (kuten kiertää häkissä ympyrää orren ja katon välillä). Tarjoamalla linnulle riittävästi mielekästä ja monipuolista tekemistä voimme tarjota sille mahdollisuuden tehdä mielekkäitä asioita useammin ja näin parannamme sen elämänlaatua. Vaikka onnellisuutta onkin vaikea mitata, tämä varmasti johtaa onnellisempaan lemmikkipapukaijaan.

Lisää lukemista:

Artikkeli “Ruoan käyttö papukaijan virikkeellistämisessä” perehtyy syvällisemmin ruokaleluihin

Papukaija.fi-sivuston Tee-se-itse-nurkasta löydät ohjeita lelujen ja muiden tarvikkeiden tekemiseen


Tekstin on laatinut Jarmo Tuutti

<sub>Lähteet:

[1] Friedman, Susan: He Said, She Said, Science Says; Good Bird Magazine, Spring 2005
[2] McKendry, Jim: Feather Picking Frustrations; PsittaScene; February 2008
[3] Birchall, A: Who’s a clever parrot, then?; New Scientist, February 24: 38-43 1990
[4] Telkänranta, Helena: Pienlemmikkien virikeopas; 2006, Sanasilta Oy
[5] Fox, Rebecca: Hand-Rearing: Behavioral Impacts and Implications for Captive Parrot Welfare; Manual of Parrot Behavior, 2006, Blackwell Publishing</sub>

Palaa otsikoihin