Minne lemmikki loman ajaksi?

Lemmikkieläimen omistajalle loman lähestyminen merkitsee usein päänvaivaa.
Pitäisi päästä lähtemään matkalle, mutta kuka hoitaa lemmikkiämme, kun olemme poissa?

On tärkeää alkaa ajoissa hankkia lemmikille lomahoitajaa. Muuten voi lopputuloksena olla ylivoimainen tilanne, kun lähtö on edessä ja eläin ilman hoitajaa. Asia voi olla vielä monin verroin mutkallisempi, jos eläimiä on useita erilaisia. Hoitajiakin pitää silloin ehkä löytää monta.

Koira ja kissa

Jos koiraa tai kissaa ei voi ottaa mukaan, on ihanteellisin ratkaisu, että joku tuttu tulee teille kotiin asumaan ja pitämään huolta eläimestä. Varsinkaan koiraa ei saa jättää yksin vuorokausien ajaksi, vaikka ruokinta ja ulkoilutus hoidettaisiinkin.

Hyvä ratkaisu on sekin, että joku tuttu ottaa lemmikkinne kotiinsa. Mutta se asia on syytä kysyä ja varmistaa hyvissä ajoin, sillä lomakausina tutuillakin voi olla muita menoja tai kiireitä juuri silloin, kun hoitajaa tarvittaisiin. Useimmiten sekä koira että kissa sopeutuvat helposti asumaan tilapäisesti vieraankin luona. Kissan suhteen on erityisesti korostettava hoitajalle, että sitä ei saa päästää vapaaksi ulkona, sillä se säikähtää ja eksyy helposti vieraassa paikassa. Moni eksyneenä harhaileva koirakin osoittautuu hoitopaikasta karanneeksi.

Monilla 4H-yhdistyksillä on koulutettuja koirien ja muiden lemmikkien hoitajia, jotka voivat käydä hoitamassa eläimiä tai ottaa ne luokseen. Koirahoitoloita on melko paljon eri puolilla maata. Niitä on monenlaisia, joten on viisasta käydä tutustumassa aiottuun hoitolaan etukäteen. Viime hetkellä voidaan muuten joutua toteamaan, ettei rakasta lemmikkiä halutakaan jättää karuihin häkkioloihin. Hoitolapaikka on syytä varata aikaisin varsinkin ennen kesä-, joulu-, hiihto- ja pääsiäislomia, jolloin monet matkustavat.

Hoitajan hankkiminen kissalle on yhtä tärkeää kuin koiralle. Jotkut hoitolat ottavat myös kissoja. Kissan jättäminen ilman hoitoa ulos on ehdottomasti kiellettyä. Se on heitteillejättö, josta voi seurata rangaistus eläinsuojelulain rikkomisesta. Kissan täytyy saada säännöllisesti ruokaa joka päivä ja sillä on oltava lämmin ja suojaisa lepopaikka. Yksin pihalle jätetty kissa voi hätääntyä ja aikansa nau'uttuaan lähteä vaeltamaan ja eksyä.

Pienet lemmikit

Pienlemmikeille on usein paras, jos joku tuttu voi käydä niitä hoitamassa kotona. Marsua ja kania on käytävä huoltamassa joka päivä, lintuja ja pienempiä jyrsijöitä vähintään joka toinen päivä. Vettä ja ruokaa annetaan joka kerta varmuuden vuoksi monen päivän varalle. Yksinäiselle linnulle, marsulle tai kanille täydellinen yksinolo voi kuitenkin olla vielä stressaavampaa kuin vieras paikka, jossa on seuraa. Jotkut eläinkaupat ottavat pikkulemmikkejä hoitoon, mutta sen varaan ei voi laskea. 4H-yhdistyksestä voi myös kysyä hoitajaa.

Hoito-ohjeet pikkulemmikeitä varten on syytä antaa kirjallisina ja käydä ne läpi hoitajan kanssa ennen matkaa. Ohjeet pitää kirjoittaa hyvissä ajoin, ettei mitään tärkeää unohdu kiireessä. Pelkkä suullinen selostus hoitajalle ei riitä, sillä kaikkia yksityiskohtia on kenen tahansa vaikea muistaa kertakuulemalla.

Ohjeet lemmikin sairastumisen tai äkillisen kuoleman varalta ovat myös tärkeät, samoin eläinlääkärin puhelinnumero.  Hoitajalle pitää jättää lomapaikan puhelinnumero, olkoonpa tämä vaikka hotelli jossain ulkomailla. Lomalta on hyvä soittaa muutaman kerran ja varmistaa, että kaikki sujuu hyvin ja samalla selvittää, onko hoitajalla jotain kysyttävää. Hoitajan vastuu on suuri. Jos hän unohtaa käydä ja vesi ja ruoka loppuvat, eläin voi kuolla.

Akvaario

Akvaariokaloille on myytävänä erikokoisiin akvaarioihin tarkoitettuja, hitaasti liukenevia lomaruoka-annoksia. Niillä tavalliset kalat tulevat toimeen viikon verran. Lähtiessä ei ruokaa saa kylvää akvaarioon ylenmäärin, koska syömättä jäänyt ruoka pilaantuu ja pilaa akvaarioveden. Ajastettava ruokinta-automaatti on vaivaton tapa hoitaa loma-aikainen ruokinta. Akvaarion valaisimeen liitetään ajastin, joka sammuttaa valon yöksi. Niitä saa sähköliikkeistä ja tavarataloista. On hyvä pyytää joku tarkistamaan muutaman päivän välein, että akvaarion laitteet toimivat ja kaikki on kunnossa.

Matelijat

Matelijoille ja muille vaihtolämpöisille eläimille ei ehkä ole aivan helppo saada hoitajaa, joten asia on selvitettävä ajoissa. Riippuu hyvin paljon lajista ja eläimen iästä, kuinka usein sitä on käytävä huoltamassa. On varmistettava, että vesikupissa riittää puhdasta vettä.

Punakorvakilpikonnat on käytävä ruokkimassa vähintään joka toinen päivä. Kilpikonnien veden vaihtoa ei saa laiminlyödä, vaan vähintään pohja on imuroitava joka toinen päivä, ettei vesi pilaannu. Samoin vedessä elävien sammakoiden veden puhtaudesta on huolehdittava.

Mukaan

Jos lomapaikassa hyväksytään, lemmikin voi ottaa mukaan. Pikkulemmikki kulkee parhaiten omassa häkissään, mutta häkki on suojattava huolellisesti vedolta ja auringonpaahteelta. Pienet lemmikit sairastuvat vedosta hyvin helposti.

Pysäköityyn autoon ei saa kesäkuumalla jättää mitään eläintä, sillä lämpötila auton varjoisissakin osissa nousee nopeasti tappavaksi. Joka kesä koiria kuolee kuumiin autoihin, kun ihmiset luulevat, että ikkunoiden auki jättäminen riittää viilennykseksi.

Lemmikin mukanaolo merkitsee jokapäiväistä huolehtimista ja puhtaanapitoa kaiken lomahauskuuden keskelläkin. Eläintä ei saa laiminlyödä siksi, että omat lomapäivät ovat ohjelmaa täynnä. Toisaalta lomalla voi olla tilaisuus paneutua lemmikin hoitoon ja sen kanssa olemiseen niin, että siitä on hyötyä ja iloa sekä sinulle että lemmikkieläimellesi myöhemminkin.