Älä osta haineviä matkoillasi

Haineväkeittoa pidetään suurena herkkuna Itä-Aasiassa. Hainevillä uskotaan olevan taianomaisia voimia, erityisesti jos miehet syövät niitä. Haineväkeitto on haluttua ja kallista luksusta. Annos voi maksaa jopa sata euroa. Hainevä ei sinänsä ole kuitenkaan herkullista, vaan sitä halutaan nimenomaan uskomusten vuoksi.

Hainevien kysyntä on kasvamassa, koska ihmisten elintaso on noussut kohisten useissa Itä-Aasian maissa.

Haita pyydystetään erityisesti Indonesiassa. Haineväkaupan keskus on Balilla. Hainevien suuria ostajamaita ovat Kiina, Singapore ja Taiwan.

Haissa pyydystäjiä kiinnostavat ainoastaan evät. Kokonaiset hait vievät paljon tilaa veneissä ja haisevat pahalta. Lisäksi hainlihasta ei makseta paljoa. Niinpä pyydetyiltä hailta leikataan evät ja silvottu hai heitetään takaisin mereen. Evätön hai ei pysty uimaan. Se hukkuu, kuolee nälkään tai muut pedot syövät sen elävältä. Monet tutkimukset osoittavat, että on täydet syyt olettaa kalojen tuntevan kivun ja tuskan samankaltaisesti nisäkkäiden kanssa.

Arvioiden mukaan joka päivä silvotaan 250 000 haita.

Useat hailajit ovat uhanalaisia tai vaarantuneita. Atlantilla tutkittiin 14 hailajia, joiden kannoista suurin osa oli romahtanut 60 - 90 % viimeisen 15 vuoden aikana.

Lisätietoa haista

Lisätietoa haista ja haiden auttamisesta

Saving Sharks (englanniksi)

 

savethesharks.se

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruotsalainen Marcus perusti haikerhon

Tukholmalainen pikku-Marcus on perustanut haikerhoon, joka kerää nimiä haiden pelastamiseksi.

"Teimme äidin kanssa viime syksynä retken merimuseoon. Museossa oli ryhmä koululaisia samaan aikaan, ja jäin kuuntelemaan, mitä opas heille kertoi. Koululaiset vain hihittivät ja nahistelivat, mutta minä seisoin aivan lähellä opasta, että kuulisin kunnolla. Hän kertoi, että valtavat määrät haita pyydystetään ja niiltä leikataan evät, jotta niistä voitaisiin tehdä haineväkeittoa. Tulin todella vihaiseksi. Veneessä matkalla takaisin Djurgårdenista päätin pelastaa hait."

Save the Sharks