SEY - Etusivulle
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
Tulosta sivu

Kyvykäs eväkäs - kalakin tuntee ja oppii!

Eläinten viikko 2009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto haluaa jälleen muistuttaa Eläinten viikolla 4.-10.10. eläinten hyvästä kohtelusta ja eläinsuojelun tärkeydestä. Tänä vuonna viikon teemana on kalojen hyvinvointi: ”Kyvykäs eväkäs – kalakin tuntee ja oppii”.

 

Sukellus pinnan alle -opas

Opetusministeriön tuella on toteutettu julkaisu, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten tietoa ja ymmärrystä kaloista – kala on tunteva ja oppiva olento siinä missä vaikkapa koira tai marsukin. SEY uskoo, että ymmärryksen lisääntyminen luo käytännön tekoja. Kalakin ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin.


”Sukellus pinnan alle – kalojen salatut elämät” -julkaisusta löytyy uutta ja yllättävää tietoa niin luonnon- kuin akvaariokaloistakin sekä kivoja tehtäviä. Julkaisussa ohjeistetaan mm. akvaarion hyvään hoitoon sekä siihen, miten kalastetaan kalaystävällisesti. Julkaisussa sivutaan myös käytännön toimia lajien ja ympäristön suojelemiseksi. Julkaisua voi hyödyntää esimerkiksi osana koululuokkien tai kerhojen opetusta.

 

Oppaita voi tilata osoitteesta sey(at)sey.fi

Kansikuva

 

 Lisää Eläinten viikosta voi lukea täältä.

Lisää mielenkiintoista kala-asiaa englannin kielellä voi lukea näiltä sivuilta:
Fishing hurts
Peta kids Fish-corner
Save the sea kittens