Eläimen hyvinvointi vai ystävän suojeleminen?
Miksi itkeä kun voi nauraa? Miksi surra kun voi nauttia? Miksi kuolla kun voi elää? Jokainen voi sanoa ei, kun tuntuu siltä. Mutta eläin ei voi. Joidenkin täytyy, täytyy vain jaksaa nousta pystyyn ja lähteä liikkeelle. Onneksi on ihmisiä, jotka todella rakastavat, ja minä olenkin yksi heistä. Missä kulkee raja? Milloin ihmisen on sanottava ei? Kerron teille tarinan, johon voi kukin miettiä vastauksensa. Onko olemassa yhtä oikeaa, vai monta väärää?"Olen 20 vuotias Elina. Käyn opiskelemassa ja asun rivitalo kaksiossa, yhdessä viiden kanini kanssa. Minulla on hyvä elää, niin myös kaneillani. Syömme päivittäin ja lepäämme öisin. Olemme onnellisia, samaan aikaan kun joku muu ei ole onnellinen. Kuulen joka yö, kun naapurissani asuva koira, Sani ulvoo. Haluan sulkea utuiset silmäni. En halua sen tulevan läpi minusta, mutta en voi muutakaan. Minun on pakko antaa sen mennä ohitseni. En halua sulkea silmiäni eläinrääkkäykseltä, mutta mitä muuta voinkaan tehdä? Paras ystäväni Jenni asuu naapurissa, ulvova Sani mukanaan. Tunnen vahvaa syyllisyyttä. Ennen kipuni olivat pienempiä, mutta nyt kipu ei ota helpottaakseen. Jos kerron asiasta Eläinsuojeluun, Sani viestäisiin pois, ja Jenni arvaisi että kaiken takana olen minä. Olenhan monta kertaa sanonut että vie se koira lenkille, mutta ei, ei niin ei. Jenni ei hallitse enää itseään, ja vielä vähemmän koiraansa. Jos kertoisin kaiken, koko lukio saisi tietää, samoin frendit ja kaikki. Mitä teen? Siihen sameaan lauseeseen päätän nukahtaa, ajattelematta huolta huomisesta. Olen tehnyt väärin, mutta en voi mitään, en voi pettää Jenniä, hänhän on paras ystäväni, jo lapsuudesta. Aamulla herättyäni kuulin Jennin huutavan Sanille, siinä toivossa että Sani ei ulvoisi enää. Kuulen miten maljakot käy, kun Jenni potkii Sania. Sani on iso, mustan ruskea koira, jonka luulen olevan sekarotuinen. Tämä on hiljaista seutua, joten nuuskivista naapureista ei ole tietoa. Saan olla päivät rauhassa, ainakin jos valehtelen itselle. Ilta puskee työpäivän jälkeen päälle. Olen utuinen, murtuneena nyyhkytän tyynylleni, mitä minä nyt teen?"
Tarina on mielikuvitukseni tuotetta, joten en kerro omasta elämästäni. Mutta tuollaisiin uskon joidenkin joutuneen. Onko siis olemassa yksi oikea, vai monta väärää? Minun mielestäni Elinan olisi pitänyt kertoa eläinsuojelulle. Onko sinusta tärkeämpää eläimen hyvinvointi, vai hyvän ystvän säilyminen ja välttyä kaikelta pahalta?
- Hän, jolle eläimet ovat kuin maa ja taivas









