Rubin koettelemukset


Kaikki oli hyvin Rubi nimisellä koiralla mutta vieläkin se muistaa ne kamalat hetket kaduilla - se muistaa ne ikuisesti ja nyt kerron mitä unohtumatonta kauhua se on kokenut. Eräänä päivänä se haettiin siskojensa ja veljiensä luonta lapsiperheeseen jossa siitä pidettin pentuna hyväähuolta. Se käytettiin ulkona kolme kertaa päivässä ja se sai leikkiä lasten kanssa omalla pihalla ja pellolla ja sitä koulutettiin ja toruttiin , mutta kun se kasvoi aikuiseksi koiraksi niin sitä ruettiin käyttämään kilpailuissa, mutta kun se ei pärjännyt niin se eräänä iltana oli ihmeissään kun lapset itkivät ja aikuiset huusivat toisilleen sitten toinen aikuisista otti Rubia niskasta kiinni ja heitti sen ovesta ulos. Se oli tottunnut, että kun se tekee tarpeensa se pääsee sisään mutta kun se meni haukkumaan ovelle kukaan ei avannut joten se jäi oven eteen nukkumaan. Aamu koitti ja mies avasi oven mutta koira oli oven edässä odottamassa ja kun koira tajusi että ovi aukesi se ryntäsi suoraan ovesta sisään ruokakupilleen mutta sitä ei ollut se oli jostain syystä kadonnut, sitten mies tuli ja otti harjan varren ja löi sillä Rubia joten se juoksi peloissaan suoraan ovesta ulosja lähti juoksemaan tietä pitkin. Kaukana kotoa koira koira juoksi keskellä tietä ja se ei tajunnut tietä ylittäessään että vasemmalta puolelta tietä ajoi auto. Autolla ajaja pysäytti nopesti auton ja nousi autosta katsomaan mihin mustaan otukseen se törmäsi. Ajaja meni katsomaan lähemmin ja kun tajusi ettäs e oli koira se nosti koiran autoonsa ja ajoi suorinta tietä lähimpään eläinlääkäriin jossa se jouruttiin leikkaamaan. Seuraavana päivänä Rubi heräsi ja tajusi että se oli häkissä ja että sillä oli outo tötterö päässä ja että sen viereisissä häkissä oli muita koiria. Parinviikon päästä Rubia tultiin hakemaan. Hakia oli Rubin pielestä todella mukava, kun he pysähtyivät Rubi pääsi suureen häkkiin paikka jonne se oli joutunnut oli löytö eläinsuoja jossa se eli jonkun 1-2 kuukautta kunnes sitä tuli hakemaan nuori pari jotka veivät sen kotiinsa ja Rubi elää vieläkin heidän perheessään onnellista elämää ja se pelkää edelleen autoja yli kaiken tosin se rakastaa auton kyydissä olemista.

Tämä tarina on täyttä totta mutta lisäsin siihen joitakin juttuja joista ei tiedetä mitään esim.ketkä sen koiran omistivat ja miten he heittivät rubin ulos. Tämä on tapahtunnut Irlannissa.



Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

Kertomuksen herättämiä kommentteja, kysymyksiä, ajatuksia:
Sähköpostiosoitteeni *


Lukijoiden kommentteja


!