Aradiin

Juna kohti Aradia lähti yhden aikoihin. Käveltiin hostellilta asemalle hyvin levänneinä ja innokkaina IC-matkaajina. Oli ihanaa viettää uusi vuosi Jarnan kanssa, koska kummallakaan ei ollut mielenkiintoa mennä todistamaan yleismaailmallista uudenvuoden örvellystä baareihin. Hard rock cafén myyjän suosittelemat klubit kuulostivat kieltämättä hyviltä, mutta aamulla olin tyytyväinen, että oltiin menty kiltisti suoraan kotiin ja nukkumaan :)

Penkkien numerointi romanialaisissa junissa on vähintäänkin mysteerinen. Istuttiin kuitenkin vastakkain Jarnan kanssa. Joku mies tuli istumaan mun viereeni, eikä se ollut lainkaan pahastunut, että ei päässyt oikealle paikalleen. Opetin Jarnalle pari sanaa romaniaa, ja mies lähti ravintolavaunuun. Sen ollessa siellä meidän viereen tuli pari tyyppiä, joista toinen siis ravintolassa olevan miehen paikalle. Käytävän toisella puolella oli vielä yksi vapaa paikka. Mies oli hieman humaltuneempi tullessaan ravintolasta kuin sinne mennessään, eikä uudet matkustajat olleet sen mieleen. Nousi äläkkä, kun se ei päässyt entiselle paikalleen. Jarna oli suostuvainen vaihtamaan paikkaansa, mutta kaikki muutkin oli meidän kanssa samaa mieltä, että mies voi istua toisella paikalla ja kaverit haluavat olla vastakkain. Mies haki konduktöörin paikalle ja pelasti tilanteen. ”Voit mennä uuden vuoden kunniaksi ykkösluokan vaunuun. Sopiiko tämä?” ”Sopiihan se.” Loppu hyvin, kaikki hyvin. La mulţi ani!

Saatiin matkan aikana romanialaista perinneruokaa gozonacia käytävän toisella puolella istuneelta naiselta. Tarjosin suklaata ja salmiakkia, mutta nainen kieltäytyi diabetekesen takia. Gozonac on leivän ja pullan välimuoto, ei makea eikä suolainen. Niitä on monia erilaisia. Kun nainen oli lähdössä miehensä kanssa, he sanoivat meille näkemiin - venäjäksi. Oltiin puhuttu Jarnan kanssa venäjää jonkun verran. Jokainen sanamme oltiin varmaan ymmärretty. Ne on ensimmäiset ja tähän mennessä ainoat tapaamani venäjää osaavat romanialaiset, tai ainakaan ne ei suhtautuneet venäjään inholla.

Tultiin Aradiin illalla yhdentoista kieppeillä. Kotona oli siis meidän tultuamme viisi suomalaista, koska Ida ja Camille olivat edelleen Istanbulissa. On hassua hyvällä tavalla, että minä ja Saana tultiin samaan projektiin. Lisäksemme Romaniassa ylipäätään, Aradista puhumattakaan, ei ole kovin montaa suomalaista, ja me osuttiin samaan paikkaan.