Bukarestissa

Herättiin vuoden viimeiseen päivään melkolailla hengissä. Mua ei enää ahdistanut, mutta flunssa oli saanut voiton. Olo ei silti ollut kovin huono, joten ei hätää. Noustiin ylös kymmenen jälkeen ja mentiin lähikauppaan. Aamupalan jälkeen ei pidetty mitään kiirettä kaupungille lähtemisen kanssa, ja kaikki kiire loppuikin, kun Jarna sai allergiakohtauksen, ilmeisesti omenoista. Ystäväparan silmät punersivat ja vuotivat ja maha meni sekaisin (onneksi vessa oli vapaa) eikä asialle voinut tehdä muuta kuin odottaa. Jarnan vessaillessa soitin tuffalle synttärionnittelut. Pölistiin jokunen hetki myös mummun kanssa. Ne onkin ainoot, joille olen täältä soitellut pitkiä puheluita. Äidin kanssa ollaan nykyaikaisia ja puhutaan Skypellä. Netti on huonoista puolistaan huolimatta varsin kätevä yhteydenpitoväline. 

Otettiin hostellin esite aulasta, ja siinä lupaillaan rajoittamattomia lämpimiä suihkuja. Bukarestin karttaa sieltä ei saanut, mutta meillähän oli jo mun hieno karttani. Ateenan kartta sieltä tosin löytyi. Voi toki olla, että Ateenan kartalla pärjää Bukarestissa ja toisin päin. Ei sitä ikinä tiedä. Jarna kertoi eräästä taksireissustaan Pietarissa. Kuski lähti aivan väärään suuntaan ja Jarnan ottaessa Pietarin kartan esiin kuski kysyi, että mikä tuo on.

Päästiin lähtemään kahden kieppeillä, kun Jarna oli jokseenkin toipunut. Käveltiin koko matka rauhallisesti kaupunkiin. Reitti ei ollut kovin monimutkainen, koko matka periaatteessa suoraa bulevardia. Nähtiin isoin ikinä näkemämme kirjasto, jonkun verran roskien joukosta syötävää etsiviä koiria, harmaita betonikerrostaloja, Dacioita, yleisesti ottaen siis kaikkea normaalia. En voi sanoa, että Piaţa Uniriin ja mun kohtaaminen olisi ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Eilisiltana luotiin ekat silmäykset, mutta kyllähän yön taika on jo aamulla poissa... Unirii pähkinänkuoressa: harmaata betonia, alakuloinen ilmapiiri, McDonald's, eliittiostoskeskus.

Etsin itselleni uusia lapasia markkina-alueelta, mutta siellä ei ollut juuri muita kuin ruokakojuja. Ei mitään vikaa niissäkään, mutta ei se sillä hetkellä käsiä kauheasti lämmittänyt.

Mistään ei löydy romania-suomi-sanakirjaa. Saanalla on jonkinmoinen kirjanen, mutta haluaisin semmoisen kunnollisen sanakirjan. Pitää kai tehdä, jos semmosta ei ole.

Mentiin rautatieasemalle selvittämään, olisko Jarnallekin kannattavampaa ottaa Balkan flexipass (kuukauden sisällä 5 matkapäivää Balkanin maissa) vai miten kannattais tehdä. Ensimmäisellä tiskillä mua käskettiin menemään toiselle tiskille, joka oli jossain hornantuutissa. Tältä tiskiltä sain kuitenkin vastauksia kysymyksiini, ja päädyttiin Jarnan kanssa flexipass-vaihtoehtoon. Mentiin salin toisessa päässä olevalle tiskille. Pyysin flexipassia, ja virkailja kysyi, että mihin on matka. Sanoin, että Romanian sisällä matkustetaan. ”Nu e correct.” Ehkä ei, mutta ei kiinnosta, mä sain flexipassini eikä kukaan kysynyt, mihin oon menossa. Vähän aikaa se musmutti jotain ja pyysi sitten Jarnan passin. Asiat järjestyy hienosti.  

Flexipassista huolimatta IC-juniin tarvitaan paikkalippu. Siirryttiin seuraavalle tiskille ostamaan paikkaliput huomiseen Aradin-junaan. Kopissa oleva virkailija pyysi meitä siirtymään seuraavalle tiskille. Siellä ei ollut ketään. Seuraavalla tiskillä meitä pyydettiin siirtymään seuraavalle tiskille. Sama toistui. Viimeisellä tiskillä meitä sitten palveltiin. Ei oltu ainoat pompotteluasiakkaat, ja muutkin nauro tälle hienolle systeemille. Saatiin kuitenkin paikkaliput, joten ei valittamista.

Käytiin aseman kaupassa ja päätettiin mennä kotiin kokkailemaan. Kaupan ulkopuolella oli pieni tyttö karitsa sylissään pyytämässä muutamaa leitä maitoon. Tavoista poiketen hellyttiin ja otettiin vielä valokuvakin. Vähän ajan päästä meitä piiritti koko perhe lampaineen - sivuvaikutus - mutta päästiin pakoon. Suunniteltiin menevämme kotiin bussilla hostellin esitteen ohjeita noudattaen. Mitään pahaa ei voisi tapahtua ja pääsisimme kätevästi kotiin.

Löydettiin oikea bussipysäkki määrittelemättömän ajan jälkeen. ”Rautatieaseman läheisyydessä” sai aivan uuden merkityksen. Päätepysäkkimme oli Poşta Vital. Istuttiin tyytyväisinä kyydissä. Bussi kiersi ja kiersi. Oltiin tarkkaavaisina, kun ”Vital” alkoi toistua eri pysäkkien nimissä. Jossain vaiheessa Jarna sanoi, että nyt ollaan lähellä hostellia. Poşta Vitalista ei kuitenkaan ollut tietoakaan. Noin kolme pysäkkiä tän jälkeen vitalit loppuivat, bussi pysähtyi ja kuski meni kauppaan. ”Mihin ootte menossa?” ”Poşta Vitalille...” ”Joo no menkää toisella bussilla viis-kuus pysäkkiä tohon suuntaan.” Selvä.

Seistiin pysäkillä kohtuuttoman kauan. Tavallisesti busseja tuntuu menevän joka hetki, mutta kun sitä oikeasti odottaa, ei ole yhtään autoa missään. Lopulta tuli sitten yks auto ja palattiin samaa reittiä takaisin. Jäätiin Jarnan ehdottamassa kohdassa pois ja noin viiden minuutin kävelymatkan jälkeen oltiin hostellilla. Seuraa ohjeita ja harhaile kaksi tuntia. Näin on neuvottu. Oon sentään päässyt puhumaan romaniaa aika paljon reissumme aikana ja ymmärtänytkin ehkä jotain.

Ateriamme, pastaa pakastevihanneksilla ja mausteella, valmistui sutjakkaasti suuren suuressa kattilassa. Ei välitetty siitä, että ruoka paloi osittain pohjaan, sitä oli paljon ja pasta oli epäpastamaista. Mikä seuraavista oli syynä tapahtuneelle: a) se oli kaupan halvinta b) jokin meni pieleen c) a+b? Oikean vastauksen voit lukea sivun alareunasta. Hyvää oli kuitenkin (luojan kiitos Jarna ei ehtinyt laittaa kaikkea maustetta :D) Mä tiskasin sen kattilan.

Olin syömisen jälkeen vähintäänkin väsynyt ja uupunut ja plääh. Kello oli varmaan jo lähempänä kahdeksaa. Parlamenttitalon edustalla olisi kuulemma joku spektaakkeli illalla. Houkutti mennä jollekin klubillekin, mutta mennään ainakin ensin katsastamaan spektaakkeli ja mietitään sitten sen jälkeen.

Oikea vastaus: c.