Elegantti perjantai Aradissa

Näytin Jarnalle kaupunkia perjantaina, mutta sekin oli pyhäpäivä, joten melkein kaikki liikkeet ja kaupat olivat kiinni. Eräs kenkäkauppa (Leonardo, katedraalin vieressä) oli kuitenkin auki, ja mentiin tutustumaan tarjontaan. Jarna löysi muutamat hienot kengät, mutta sen harmiksi kaikki olivat liian pieniä. Kysyin myyjiltä kokoa 41. ”41? Nu este elegant”, myyjä vastasi ja tarjosi miesten kävelykenkiä. Lähdettiin pois kaupasta elegantisti astellen, eikä meitä tarvinnut enää odottaa siihen kauppaan.

 

Tehtiin reissu ostoskeskus Armonia Centeriin. Odotettiin bussia pysäkillä, josta olin mennyt Armoniaan jo kerran aiemmin. Bussi tuli, ihmiset tulivat ulos mutta meitä ei huolittu kyytiin. Mietittiin logiikkaa jokusen aikaa ja mentiin sitten vastapysäkille, joka ei ollut ihan toisen pysäkin vieressä. Yritettiin mennä tähän vanhaan venäläiseen bussiin keskiovesta (kuten varmaan kaikissa muissa maissa saa mennä paitsi Suomessa), mutta eihän se auennut. Pääovesta sentään päästiin sisälle. Kuski varmaan naureskeli itsekseen, että saivatpahan ainakin liikuntaa.

 

Armoniassa oli keskustan tavoin melkein kaikki liikkeet kiinni. Oltiin menossa isoon Carrefouriin ruokaostoksille, mutta sielläkin oli avoinna oleva Leonardo. Sinne siis. Jarna löysi samat kengät kuin keskustassakin, ja kaiken huipuksi näistä eleganteista kengistä oli saatavilla epäelegantti koko 41. Oltiin kaupassa sen sulkemiseen asti ja lähdettiin astetta tyytyväisempinä kuin aiemmin.

 

Oli nälkä, eikä Carrefouriin enää päässyt. Vartija ehdotti meille paria ruokapaikkaa, mutta kotiruoka houkutteli enemmän. Selvidyttiin pois Armoniasta Utalle, josta tultiin ratikalla Alfaan. Ostettiin ruokaa pienestä putiikista kodin läheltä, kokkailtiin, vietettiin loppupäivä rattoisasti. Jarna taisi selvitä soija-smetanasoosistani. Huomenna valloitetaan Timişoara.