Kaipauksia ja ei-kaipauksia

Mitä kaipaan nyt Suomesta:

perhettä. Erityisesti Eetua on kova ikävä.
lukion ruokatunteja. Ne olis ohi muutenkin, mutta lukio loppu kuin seinään eikä sitten en yhtäkkiä oltukaan kaikki samaan aikaan ruokalassa. Oi niitä aikoja...!
salmiakkia (myskin nestemäistä...)
ruisleipää!!!
probioottista kauravalmiste -jogurttia.Löysin soijamaitoa ja -jogurttia täältä kaupasta (tosin jogurtteja ei saa tosta lähi-Carrefourista), mut jogurtti on vähän outoa.
lunta
tekemisen meininkiä (tosin tehdään paljonkin, pitkälti Idan ansiosta - ainakin jos puhutaan leipomisesta)
yleistä asioiden toimivuutta (toisaalta onhan tämä avartavaa, että voi ostaa irtovessapaperia mut ei saa kirjastokorttia)
lyhyempää tietä Venäjälle
luontoa, erityisesti kuusimetsää

Mitä todennäköisesti kaipaan Romaniasta:

Flexiä
Idaa soittamassa ja laulamassa Hit me baby one more timea ja These boots are made for walkingia
yhtäkkistä leipomista
lapsia
kavereita ja tietty meidän pientä kommuuniamme
ratikkalinjojen vaihtuvuutta (välillä tästä menee ratikoita, joilla päästään suoraan töihin mutta joiden ei todellakaan pitäisi kulkea täällä päin kaupunkia)
yllätyksiä, vaikkakin ne on useimmiten "there's a problem"-tyyppisiä. Kivojakin on, ks. yo.
karua maisemaa. Kutsutaan myös neuvostoaikaiseksi... jokin siinä viehättää, vaikka muhkea vihreä kuusimetsä olisi myös erittäin kiva maisema.
siistiä metsää (metsän siisteys yllätti muun ympäristön keskellä)
kaasuhellaa (joo ei välttämättä oo ihan paras vaihtoehto ympäristön kannalta, mut siinä on oma juttunsa)
söpöjä emalikattiloita
kirppiksiä, joilta saa lähes mitä vain
lyhyemmät (nopeudesta en sitten sanokaan mitään :D) tiet Keski-Eurooppaan
non-stop -leipomoa kulman takana
vanhoja ja vähän uudempiakin Dacioita joka kulmassa
non-stop-hautauspalveluliikkeitä
lähes aamusta iltaan palvelevia torimyyjiä, joista useimmat ovat ystävällisiä ja antavat joskus pari lisäomenaa

Mitä en todennäköisesti jää kaipaamaan:

roskaista maisemaa
kodittomia
mammaligaa (onhan se ihan hyvää mutta...)

Mitä melkein hävettää jäädä kaipaamaan:

vaalea leipä suklaalla, banaanilla, hillolla, juustolla... kyllä, nämä kaikki samaan aikaan. Toimii kuitenkin vain vaalealla leivällä, ruisleipää ei häpäistä tuolla tavoin.

En tiedä juuri lainkaan, mitä Romaniassa tapahtuu täällä hetkellä. En ole seurannut uutisia lainkaan. Konsertit ja näyttelyt on silti tietty tiedossa :) jotkut vaalit on kai ihan pian, koska mainoksia näkyy kaikkialla. Tuntuu paljon läheisemmltä lukea Porin alueen (ja yleensäkin Suomen) uutisia.

Niin, näin, toisaalta, mutta...

Puolentoista viikon päästä on jonkinmoinen arviointijuttu. Itelläni se ei nyt ihan ole puolessa välissä (kolme kuukautta takana, viis edessä). Satunnaista koti-ikävää lukuun ottamatta ei oo tullut semmosta oloa, että haluan täältä pois, mutta tossa kun mietin, että ton arvioinnin pitäis olla suunnilleen puolessa välissä, mietin yhtäkkiä, että voi ei, vielä enemmän edessä kuin takana. Ajatus meni sitten menojaan yhtä nopeasti kuin tulikin.

Ollaan nyt alotettu nukketeatteriprojekti yhden koululuokan kanssa. Tehdään Punahilkka ja esitetään se ainakin Casa Davidin lapsille. Hankittiin tänään materiaaleja nukkeja (kiitos "Piercing streetin" kirpparille!) ja lavasteita varten. Oon tanssijuttuni kanssa vähän alkutekijöissä vielä, mutta eiköhän se tästä.

Välillä on toivoton olo, mutta Sisulla mennään - ja sitte ollaan ilman, ku viiminenkin aski on tyhjä. Bobin kanssa oli eilen erityisen onnistunut olo, koska ahkeran nurmikon nuuhkimisen jälkeen häkissä se istui ennen keksin antamista. Kyllä sille on sittenkin taidettu jotain käytöstapoja opettaa!

Pienen hetken ajan myös tuntui, että se olisi pomppinut vähän vähemmän, kun vein sen takaisin häkkiin. Oli se tietty innoissaan edelleen (ei niinkään kylläkään häkkiin menemisestä) mutta vähän rauhallisemmalla tavalla.

Oon ajatellut, et kotiinpaluu saattaa olla jopa vaikeampaa ku tänne sopeutuminen. Toisaalta siinä ei ole mitään järkeä, koska tänne tullessa on kantanut mukanaan normeja ja tapoja lähes 20 vuoden takaa. täältä palatessa on mukana vaan noin yhdeksän kuukauden antimet.

Ero on kuitenkin siinä, et elämä on jotenkin tiiviimpää kuin Suomessa. En oo pitkään aikaan (moneen vuoteen) asunut vuorokauden ympäri kolmen henkilön kanssa ja vielä ollut samassa paikassa töissäkin. Toki ollaan välillä erossakin, mut pääasiassa arki sujuu neljän voimin. Onhan kotonakin on sitten ihmisiä ympärillä mutta eri tavalla. Samalta tuntu jo kuukauden Moskovan-reissun jälkeen. Oltiin 12 hengen porukka yötä päivää yhdessä, ja sitte yhtäkkiä kurssi olikin ohi eikä ketään missään.

Osaan silti olla vielä yksinkin ja tarvitsen sitä ja eristäydyn välillä tahtomattani, vanhasta tottumuksesta. Tiedä sitten, kumpaan on helpompi sopeutua - yhtäkkiä vieraita ihmisiä ympärillä eikä tuttuja missään, vai perhe ja "vanhat" kaverit suurin piirtein lähimmän 100 km:n läheisyydessä, mutta suurin osa kavereista jossain aivan muualla.

Oman lisänsä tuohon tuo sekin, että ei ole täällä jakamassa etenkään niitä huippuhetkiä kenenkään kanssa, jonka kanssa viettäis paljon aikaa paluun jälkeen. Saanan kanssa varmaan törmäillään tänkin jälkeen, enkä yhtään epäile, etteikö muitakin tyyppejä täältä tulis nähtyä tulevaisuudessakin, mutta onhan tapaaminen vähän helpompaa, ku asutaan samassa maassa. Toisaalta täällä ei ole ketään sellaista, jonka kanssa vois muistella vanhoja.

Joseph tuli Aradiin kesällä ja lähti takaisin kotiin eilen. Sen järjestöllä ei ollutkaan sille kunnolla töitä, joten sen täytyi lähteä suunniteltua aiemmin. Kokemus EVS:stä ei varmaan ollut kovin positiivinen, mutta taisi se saada muutaman uuden kaverin ja kokea kivoja juttuja. Ahamedin, joka on täällä saman järjestön hommissa kuin Joseph, pitää kans varmaan lähteä pian, koska silläkään ei oo ollut töitä. Shit happens.

P.S. Jonnen seikkailuja Tarbesissa http://manenkirjoitukset.blogspot.com/2008_12_01_archive.html

Tiia