Kiinalaista laatua Timişoarasta

Junan oli tarkoitus lähteä lauantaiaamuna 9.30 (+- pari minuuttia). Otettiin taksi Piaţa Romanalta, koska lähdettiin vähän myöhässä eikä oltais ehditty enää ratikalla ajoissa. Saavuttiin juuri hyvään aikaan asemalle ja mentiin valotaulun ohjeiden mukaan raiteelle 2. Ilma ei ollut lämpimimmästä päästä, ja parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen alkoi tuntua vielä astetta viileämmältä. Junasta ei ollut tietoakaan. Kymmeneltä kuulutettiin, että Timikseen menevä juna lähteekin raiteelta 1. Loikkasimme siis raiteen yli toiselle raiteelle. Juna saapui vielä kymmenen pitkän minuutin jälkeen, ja romanialaiseen matkustustyyliin kuuluen kulkuneuvo seisoi asemalla vielä jokusen minuutin. Sitten mentiin!

Vanha juna oli ihana piristys kaikkien uusien ja kiiltävien menopelien jälkeen. Junassa oli kuuden hengen loossit, joissa oli kuluneet ruskeat nahkapenkit ja auringonkukansiemeniä lattialla. Voiko enää tunnelmallisempaa olla?

Jalkauduttiin Timiksen rautatieasemalle ja sieltä kohti keskustaa. Onneksi muistin, missä suunnassa keskusta on, joten tällä kerralla ei harhailtu juurikaan. Asemalta oli vielä paljon lyhyempi matka keskustaan kuin mitä muistini kertoi. Jotkut liikkeet olivat kiinni inventaarion ja pyhien vuoksi. Muuten kenkäostoksille voi mennä vaikka keskellä yötä, mutta tietenkin juuri nyt koko maa nukkuu vuodenvaihteen jälkeen. Kävelykadulla oli kuitenkin torimeininkiä, ja sainkin itselleni huivin (made in China, on tärkeää tukea paikallisia yrittäjiä) ja Jarna osti lautasellisen muikkuja. Vierailtiin taas Leonardossa, ja ostin kenkäplankkia. Toivon, että se todellakin on plankkia ja tekee kenkäni entistä ehommiksi eikä esim. syövytä niitä. Saa nähdä.

Harmittavasti kumpikaan meistä ei muistanut ottaa kameraa Timikseen. Se on nätti paikka, muistuttaa Vanhaa Raumaa (porilaisena on hieman kyseenalaista julkisesti ilmoittaa Rauman olevan nätti). Käytiin myös paikallisessa erotiikkaliikkeessä, mikä ei tosin ollut kovin nätti paikka. Tällä kerralla mukaan ei tarttunut mitään, mutta pääasiassa kiinalaisia kenkiä myyvästä kenkäkaupasta ostin itselleni aivan ihastuttavat punaiset kengät. Jarnakin ihastui niihin ensisilmäyksellä... Olen tähän mennessä ostanut kaikki vaatteeni Romaniassa kirppareilta, ja nyt kompensoin ekologisuuteni satsaamalla halpoihin kiinalaisiin tuotteisiin. Onhan heitäkin silti tuettava. Olisi parempi ostaa romanialaiset nahkakengät kuin kiinalaiset tekonahkakengät. Toivon todellakin, että vuori on tekokarvaa. Olisi ja pitäisi kaikenmoista, ovat ainakin lämpimät.

Nälkä tulee aina, enemmän tai vähemmän yllättäen, ja siksi aloimmekin etsiä ruokapaikkaa. Päädyttiin ravintola Palaceen, vaikka nimestä ja hieman ulkonäöstäkin voisi päätellä, että se on aika kallis. Niin ei kuitenkaan ollut, ja saimme pasta-annokset noin neljällä eurolla. Meitä palveli suloinen tarjoilijapoika, jonka hymy korvasi jälkiruuan.

Takaisintulomatkalla ryhdyttiin juttusille erään baptistipojan kanssa. Kerrottuani olevani vapaaehtoinen tuli taas vakiokysymys rahoittajasta ja kunnioittava reaktio, kun vastauksena oli Euroopan neuvosto. Seuraavaksi poika alkoi udella kämpän vuokrasta, mikä teki meidät vaatimattomat suomalaiset vaivaantuneiksi. Enkä todellakaan tiedä, minkä verran kämpän vuokra on. Keskustelu lähti onneksi toiseen suuntaan, ja poika neuvoi, että rautatieasemalta menee bussi Utalle, josta päästään ratikalla kotiin. Kätevää. Yleensä mennään asemalta kävellen Podgorialle (~10 min.) ja sen jälkeen täytyy mennä kahdella ratikalla. Poika tuli pysäkille meidän kanssa, mutta bussi oli ilmeisesti just mennyt, joten käveltiin Utalle asti. Sinne ei ollutkaan kuin noin kilsan matka. Luulin, et olis pidempi. Aina oppii uutta.

Ohitettiin paikallinen prostituoitu, josta seuralaisemme irrottikin asiaa loppumatkaksi. Ei ole hyvä myydä itseään kadulla, koska siinä tulee helposti kipeäksi. On parempi olla asemissa esim. hotellissa. Selkäkipu on kuulemma ammattitautina. Sen takia poika varmaan kirjaansa niin ahkerasti lukikin junassa, jos näillä aihepiireillä liikutaan.

Utalla oli meitä varten kahvila (poika lähti onneksi muille teille), jonka leivokset ei keventäneet kukkaroa juuri lainkaan eivätkä varmasti syöjiänsäkään. Liiketoimintavinkki Sarpille ja muille leipomoille hiljaisten päivien varalle.

Leivosten jälkeen oltiin valmiita menemään kotiin. Ratikka tuli, otti meidät kyytiin, kulki, kulki, pysähtyi, kiersi ympyrää... matkan oli tarkoitus kestää noin 20 minuuttia, mutta kuskin kahvitauko ja reittivalinta pidensi matkaa jonkun verran. Eipä tuo silti mitään, päästiin kuin päästiinkin kotiin lämpimään peiton alle.