Päiväkirjasta 6.3.2009

Hassua, et yleensä, ku mul on tyhjä olo, musiikinkuuntelu tuntuu ylivoimaiselta. Kuuntelu ja kuunteleminen häiritsee ajatuksia, joita ei periaatteessa edes ole.

Istun leikkikentän vieressä olevassa shakkikatoksessa. Täällä ongelmien maassa on shakkikatos epäilemättä saastuneen Mureşin rannalla.

Tulin ulos viimeisiin auringonsäteisiin. Tää kirkas ja kuuma päivä on tuntunu unelta. Istuin sängyllä lukemassa suomeks, ajattelin suomeks, avonaisesta ikkunasta tuli menneiden keväiden muistot, Ida on hereillä ja unessa samaan aikaan, ehkä kuumeessa, Saana istuu lattialla ja kiroaa tietokonetta. Välillä naurahdetaan jotain ja kaikesta unenomaisuudesta huolimatta on todellisin olo pitkään aikaan. Vaikka kello kävi jo kuutta, ulkona oli kirkasta. Ehkä ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana huomaan näin tarkasti, et kevät tulee. En oo ennen herännyt valosta, nyt haluan sitä lisää ja lisää.

Aurinko on jo muutaman sentin lähempänä puita kuin äsken. Vasemmalla on harmaa betoniaita, eikä aurinko näytä ikinä koskettaneen sitä. Vois kuvitella maapallon reunaks. Se ei ala eikä pääty.

Lapset leikkii koiraa, ja toiset lapset lyö niitä kepeillä ja härnää. Tarvitaan asennekasvatusta.

Tiia