Välitapaaminen

Sunnuntai 14.12. - maanantaiaamu 15.12.

Päivällä oltiin taas barbequella Teon luona, jotta ei tuu sitten junassa nälkä. Matka Predealiin kestää noin 7 tuntia. Predealiin meni siis minä, Ida ja Saana. Camille oli just edellisellä viikolla tulovalmennuksessa Bukarestissa, koska se saapui Aradiin vasta pari kuukautta meidän jälkeen.

Juna lähti noin kello 04.14. Ei tietenkään nukuttu ennen sitä lainkaan, joten vireystila oli mitä oli matkan alkaessa. Tultiin asemalle taksilla suurin piirtein tunti liian aikaisin, koska nyt kerrankin haluttiin olla ajoissa. Rattoisastihan tuo aika kului, kun Ida testaili uutta kameraansa. Juuri kun oltin menossa junaan bongattiin tuttuja: Lazslo, Ahamed, Remi ja Nikos olivat tulossa samaan paikkaan samalla junalla.

Juna oli moterni rapid-juna, joka ei tarjonnut yllätyksiä. Olisi toki ollut ihan kiva, jos penkkejä olisi voinut säätää jotenkin.

Maanantai 16.12

Aloin heräillä yhdeksän maissa lumiseen vuoristomaisemaan. Lähes joka paikkaa kolotti, joten liikuttelin raajojani varovasti. Ei voi olla niin vaikeaa tehdä junia, joissa on säädettävät penkit. Kaikkea ei voi saada...

Saavuttiin Predealiin yhdentoista aikoihin. Ahamed meinasi jäädä junaan, mutta saatiin se kuitenkin ulos sieltä ennen kuin juna jatkoi matkaansa. Ahamed ei ollut nähnyt lunta ennen, joten pitihän se sitten tutustuttaa lumisotaankin. Olin itsekin innoissani lumesta ja tein pari lumipalloa paljain käsin. Tuntui kotoisalta, mutta lumi oli jotenkin hieman erilaista.

Ihmeteltiin Predealin karttaa jonkin aikaa ja paikannettiin hotelli Eden. Olin onneksi muistanut kirjoittaa osoitteen lapulle. Lähdettiin kävelemään reippaasti oikeaan suuntaan, kunnes jossain vaiheessa huomattiin olevamme jo melkein Brasovin puolella. Käännyttiin takaisin ja löydettiin oikea tie. Hotellille oli kuulemma noin parinkymmenen minuutin kävelmatka, mutta tavaroiden ja lievän nousun takia matka ainakin tuntui hieman pidemmältä. Nälkä ei myöskään helpottanut taaperrusta, ja olinkin pyörtymisen partaalla. Selvittiin kuitenkin hotellille ja huoneisiin. Illallinen olisi vasta kahdeksalta. Huh.

Majoittautumisen jälkeen lähdin etsimään ruokapaikkaa Lazslon, Remin ja Nikosin kanssa. Löydettiin paikka, syötiin ja mentiin takaisin Edeniin.

Romaniassa on kai käytäntönä järjestää koulutukset ja muut tapaamiset hotelleissa ja muissa ei-niin-kovin-edullisissa-paikoissa. Monissa muissa maissa vapaaehtoiset viedään jonnekin maalaispaikkaan, jossa tehdään kaikki itse. Täällä sitten taas mammaligat kiikutetaan suoraan nenän eteen. Kuten tulovalmennuksessa, Predealissakin erikoisruokavaliot tuottivat hieman sekaannuksia mutta ei sentään niin paljon kuin Baile Felixissä. Kokeille ja muille ruokalistan laatijoille voisi silti kertoa muutaman tosiasian:

- kasvissyöjät ja muutkin pysyvät varmasti hengissä ilman kolmen sentin rasvakerrosta jokaisen ruoka-aineen päällä

- kalaa syövät kasvissyöjät eivät välttämättä halua kalaa jokaisella aterialla kolmen päivän ajan

- ne, jotka eivät syö punaista lihaa ja ilmoittavat syövänsä kanaa, eivät välttämätttä halua kanaa jokaisella aterialla kolmen päivän ajan

- lihansyöjätkään eivät välttämättä halua lihaa jokaisella aterialla kolmen päivän ajan

Muuten ruoka oli pääasiassa hyvää, ja etenkin viimeisen illan kakku oli maistuvaa.

Maanantaina ei tapahtunut mitään virallista illallisen lisäksi. Oli kivaa olla suurin piirtein samalla porukalla koossa kuin tulovalmennuksessakin. Tuttuja kouluttajia olivat Marian ja Adina, uutena Teolin.

Tiistai 17.12.

Aamupalan jälkeen alotettiin seuraavat kolme päivää kestävä arviointi. Arvioitiin, arvioitiin, arvioitiin... Välillä meitä piristettiin energizer-leikeillä, jotka tälläkin kertaa jakoivat mielipiteitä. Musta ne on ihan hauskoja. Seisotaan tuoleilla ja liikutaan lattiaa koskematta tiettyyn järjestykseen. Hypitään ja pompitaan. Ollaan kiinalaisia. Ja Marian jaksoi aina olla wonderful, ja tänään ja joka päivä on wonderful day. Tulovalmennuksessa tämä loistava mies sanoi: ”Wonderful conflict!” Sitä voi jo kutsua positiiviseksi ajatteluksi.

Parin tunnin arvioinnin jälkeen huoneen ovi aukesi ja sisään tuli pari tarjoilijaa, eikä suinkaan tyhjin käsin. Aplodithan he ansaitsivat. Vietettiin muutaman minuutin tauko ja sitten jatkettiin. En nyt enää voi muistaa tarkalleen, mitä kaikkea tehtiin, mutta aika paljon arvioitiin ja analysoitiin arvioimisen ja analysoinnin arvioimista ja analysointia...

Projektiesittelyn tiimoilta tehtiin pieniä interaktiivisia esityksiä projekteistamme. Oli sinänsä ihan hyvää terapiaa samaistua lasten rooleihin.

Juuri ennen illallista oli vielä pieni keskustelutuokio pienryhmissä. Oman ryhmäni vetäjä Teolin kertoi hyvän tarinan kommunismista, joka auttoi hieman ymmärtämään nykypäivän elämää Romaniassa ja muissa kommunismista toipuvista maissa. Tein vakaan päätöksen opiskella historiaa ja etenkin kommunismia. Nyt se olisi mielenkiintoisempaa kuin koulussa, koska on saanut makupaloja siitä, millaista elämä on ollut kommunismin aikana ja on käynyt paikoissa, joista on nähnyt kuvia kirjoissa. Vieläkin perusidea, kaikki on yhteistä, kuulostaa hyvältä, mutta sellainen ei kai ole ihmisluonnolle ominaista, koska se ei vaan toimi neljän hengen taloudessakaan, koko maailmasta puhumattakaan. Eikä se ole kovin esteettistäkään, koska kommunistiset rakennukset on uskomattoman rumia :D Marianin ajattelutavalla: ”Those wonderfully ugly buildings.”

Ilta oli ehdottomasti päivän kohokohta: hierontatuokio. Tehtiin tulovalmennuksessa hyvin selväksi, että raskaan työn raataja (ja sankari B-)) tarvitsee asianmukaista rentoutumista. Nyt oli siis hieronta oikein aikataulussakin. Levitettiin peittoja lattialle, ja sulassa sovussa, limittäin ja lomittain, rentoutettiin lihaksia. Palvelu oli ensiluokkaista: käsi-, pää- ja jalkahieronta samaan aikaan. Kyl meinaa sit kelpas! Tanssin vielä tangoa Teolinin kanssa ja katottiin tanssikohtauksia eri elokuvista ja vielä lopuksi muutama animaatiopätkä, mm. Shrekin joulu ja Ice Agen oravan seikkailuja.