SEY - Etusivulle
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
Tulosta sivu

SEYn lausunnot

9.2.2009 15.50

Kirjallinen kannanotto lemmikkieläinten hyvinvointiin

Asia: Kirjallinen kannanotto lemmikkieläinten hyvinvointiin

 

Arvoisa Euroopan Parlamentin jäsen!

 

Toivomme huomiotanne tärkeälle, mutta EU:n toimialasta syrjään jätetylle asialle: lemmikki- ja harrastuseläinten suojelulle. Monin paikoin EU:ssa esimerkiksi koiria, kissoja ja hevosia kohdellaan ja lopetetaan hyvin julmin tavoin, ilman pelkoa syytteeseen joutumisesta. Kodittomien eläinten talteenottoa ja hoitoa ei ole järjestetty asiallisesti, mikä muodostaa eläintautiriskin ja vaarantaa myös ihmisten turvallisuuden. Kaikki EU:n jäsenmaat eivät ole edes allekirjoittaneet lemmikkieläinten suojelusta tehtyä eurooppalaista yleissopimusta.

 

On välttämätöntä ja kiireellistä parantaa ja yhtenäistää eläinsuojelun tasoa ja eläinsuojelulainsäädäntöä EU-alueella. Siitä huolimatta, että lemmikkieläinten suojelu periaatteessa kuuluu EU:n toimialan ulkopuolelle, EU:lla on halutessaan keinoja tilanteen parantamiseksi.

 

Pyydämme ystävällisesti allekirjoitustanne asiaa koskevaan kirjalliseen kannanottoon (teksti liitteenä alla). Korostamme, että Suomen osalta lainsäädäntö on näiltä osin pääosin kunnossa, eikä kannanotossa tehtyjen ehdotusten toteutuminen vaatisi Suomessa välittömiä toimenpiteitä. Parantamisen varaa toki on jokaisessa maassa.

 

Allekirjoitukset

 

Mika Leppinen

toiminnanjohtaja

Suomen Eläinlääkäriliitto

 

Hannele Luukkainen

hallituksen puheenjohtaja

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY

 

Tuomas Naakka

hallituksen puheenjohtaja

Eläinsuojeluliitto Animalia

 

Helinä Ylisirniö

toiminnanjohtaja

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto

 

 

02/02/2009

KIRJALLINEN KANNANOTTO työjärjestyksen 116 artiklan mukaisesti

 

esittäjä(t): Alain Hutchinson, David Hammerstein ja Neil Parish

 

lemmikkieläinten ja karanneiden eläinten hyvinvointiin

 

Raukeamispäivä: 7.5.2009

 

 

0012/2009

Kirjallinen kannanotto lemmikkieläinten ja karanneiden eläinten hyvinvointiin

 

Euroopan parlamentti, joka

-    ottaa huomioon lemmikkieläinten suojelusta tehdyn eurooppalaisen

yleissopimuksen (CETS No.: 125),

-    ottaa huomioon työjärjestyksen 116 artiklan,

 

A.  toteaa, että yhteisöllä ei ole lemmikkieläinten ja karanneiden eläinten suojelua koskevia yhtenäisiä tai erityisiä sääntöjä, joita sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa,

 

B.   katsoo, että lemmikkieläinten suojelusta tehty eurooppalainen

yleissopimus ei ole täysin kattava eivätkä kaikki jäsenvaltiot ole vielä allekirjoittaneet sitä,

 

C.  toteaa, että monissa jäsenvaltioissa esiintyy vielä lemmikkieläinten ja karanneiden tai hylättyjen eläinten pahoinpitelyä,

 

1.   kehottaa Euroopan unionia luomaan toimenpiteitä, joilla varmistetaan,

että jäsenvaltiot määräävät tuntuvia rangaistuksia henkilöille, jotka hylkäävät lemmikkieläimen tai pahoinpitelevät karanneita tai hylättyjä eläimiä, sekä vaatimaan jäsenvaltioita luomaan kansallisen tason rakenteen tällaisten eläinten talteenottoa, sterilointia ja rokottamista varten;

 

2.   kehottaa komissiota ja neuvostoa kehottamaan kaikkia jäsenvaltioita

allekirjoittamaan lemmikkieläinten suojelusta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen ja hyväksymään uusia toimenpiteitä;

 

3.   kehottaa komissiota ja neuvostoa määräämään seuraamuksia

jäsenvaltioille, jotka eivät noudata edellä mainitun yleissopimuksen säännöksiä ja hyväksyttäviä uusia toimenpiteitä;

 

4.   kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien

nimet jäsenmaiden parlamenteille, neuvostolle ja komissiolle.

 

 

 


 


Palaa otsikoihin