SEYn lausunnot

27.8.2009 9.41

Tarkastamattoman lampaan lihan suoramyynnin salliminen poronhoitoalueella

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry kiittää mahdollisuudesta lausunnon antamiseen ja esittää

seuraavaa:

 

SEY pitää ehdotusta alkutuotantopaikalla tapahtuvasta teurastuksesta eläinsuojelullisesti myönteisenä teuraslampaiden kuljetustarpeen vähentymiselle tai poistumiselle. SEY katsoo myös, että lampaiden hyvinvoinnin kannalta on eduksi, että alkutuotantopaikalla tapahtuvassa teurastuksessa jää pois lampaille stressiä aiheuttava säilytys vieraassa ympäristössä teurastamon navetassa ja mahdollisesti vieraiden lampaiden seassa.

 

SEY pyytää kuitenkin kiinnittämään huomiota, että teurastamossa teuraseläinten käsittelyä, tainnutusta ja verenlaskua valvoo tarkastuseläinlääkäri ja pienteurastamossa paikallinen virkaeläinlääkäri. Alkutuotantopaikalla tapahtuvassa teurastuksessa paikallisella virkaeläinlääkärillä tulee olla oikeus, myös ilman epäilyä kuten toimialueella liikkuvissa eläinkuljetuksissa, tehdä eläinsuojelutarkastus. Toimiva valvonta edellyttää riittäviä resursseja eläinsuojeluvalvontaan.

 

Helsingissä 26.8.2009

 

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto

 

Helinä Ylisirniö

Toiminnanjohtaja


Palaa otsikoihin