SEYn lausunnot

16.9.2008 11.09

Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta

Lausuntopyyntö ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnasta

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry esittää kunnioittaen lausuntonaan seuraavaa:

 

SEY toteaa, että ehdotus neuvottelukunnasta on pääsääntöisesti kannatettava.

On tarpeellista, että tuotantoeläinten hyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota.


SEYn mielestä on huolestuttavaa, että neuvottelukunta tulisi keskittymään ainoastaan tuotantoeläinten hyvinvointiin.


Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluva eläinsuojelulaki koskee kaikkia eläimiä. SEY pitää kohtuuttomana, että suuri osa eläinlajeista suljettaisiin neuvottelukunnan toiminnan ulkopuolelle.

Lääninhallitusten keräämän tilaston mukaan vuonna 2007 tehtiin yli 3500 epäilyyn perustuvaa eläinsuojelutarkastusta, joista n. 40 %:ssa todettiin eläinten hyvinvointisäädösten laiminlyöntejä. Neljässä prosentissa tarkastetuista tuotantoeläintiloista ja 13 %:ssa seuraeläinkohteista havaittiin vakavia laiminlyöntejä.


SEYn mielestä on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota siihen tosiseikkaan, että vaikka osa tarkastuksista tehtiin tuotantoeläimille, vakavien laiminlyöntien kohteena oli useimmiten juuri seuraeläin.


SEY katsoo, että lausuntoehdotuksessa käsiteltyyn neuvottelukuntaan tulisi ehdottomasti sisällyttää muut eläinlajit, mm. seura- ja harraste-eläimet. Vaihtoehtoisesti SEY esittää, että Maa- ja metsätalousministeriö asettaa erillisen seura- ja harraste-eläinten hyvinvointiin keskittyvän neuvottelukunnan.


Neuvottelukunnan toimintaan on osoitettu varoja kattamaan matkakuluja. SEY katsoo, että varoja olisi lisäksi varattava neuvottelukunnan työtä tukevien toimintojen mm. tarvittavien selvitysten kustantamiseksi.


Helsingissä 15.9.2008

 

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto

 

Helinä Ylisirniö

Toiminnanjohtaja


Palaa otsikoihin