Meri-Lapin ESY:n kautta jo kodin löytäneitten tarinoita.
Lillin ja Nupun tarina
Kaikki alkoi nuorimman tyttäremme leikekirjasta. Sinne hän oli koonnut lehtiartikkeleita Meri-Lapin Esyn toiminnasta. Erityisesti pieni Viktoria-kissan kuva ja siihen liittyvä juttu oli tehnyt tyttöön vaikutuksen. Hän halusi auttaa osaltaan ja me ajattelimme, että mikä ettei. Meidän kissahistoriaan oli aina kuulunut kaksi kisua: ensin oli Hillankukka ja Olli, sitten Hilla siirtyi mummona kisujen taivaaseen ja Ollin kaveriksi muutti Manu. Olli sairastui jonkinlaiseen sisäelinkasvaimeen ja nukutettiin ikiuneen 9-vuotiaana. Manu 11-v. oli sitten ainoana kissana viiden vuoden ajan viime kevääseen saakka, kun päätimme ottaa Esyyn yhteyttä ja kysyä meille sopivaa kissaa. Pääsimme Karoliinan hienoon kissalaan tutustumaan kodittomiin misseihin. Siellä oli myös pieni Lilli, joka pienuudestaan ja käkkärästä hännästään huolimatta omisti koko kissalan suurimman egon. Millainen hurmuri hän olikaan ja kiersi meidät kaikki heti vänkkyrän häntänsä ympärille. Kehräävä ja rohkea pikkukissa muutti sitten meille. Lilli hurmioitui uudessa kodissaan kaikesta uudesta ja oli erityisen kiinnostunut sisustuksesta: ensimmäisinä päivinään Lilli oli hajottanut äitini meille tekemän himmelin sekä 8-hengen pöytäryhmän lasikannen... Näiden lisäksi sitten lukuisia pienempiä "vahinkoja". Lilli oli niin toimelias, että kaikenlaista sattui ja tapahtui. Tämän lisäksi sillä osoittautui olevan maailman suurin kissasydän: se rakastaa kaikkia ja kaikkea. Sen paras ystävä on corgimme Kerttu, sitä on helppo ulkoiluttaa valjaissa, se tykkää sylittelystä ja kehrää kun sen nappaa rutistukseen. Se syö hyvin kaikkea kissanruoista ihmisten herkkuihin. Se nukkuu pienen emäntänsä jalkopäässä ja jaksaa aina leikkiä ja touhuta. Siitä on tullut lyhyessä ajassa perheemme ilopilkku ja se on meille kaikille hyvin rakas.
Kun kävimme Lilliä katsomassa, oli Karoliinan kissalaan tullut myös valkoinen Lumikki. Lumikki nukkui koko käyntimme ajan omassa korissaan. Sen korva ja anturat olivat paleltuneet, se oli matoinen ja hyvin väsynyt. Myöhemmin paleltunut korvanosa tippui pois ja Lumikki synnytti kaksi sievää pentua. Lumikin väsynyt ja kärsinyt olemus ei jättänyt meitä rauhaan ja pian ilmoitimme, että voisimme ottaa senkin. Kolme kissaa menee siinä kuin kaksikin. Odotimme että pennut kasvoivat luovutusikään ja haimme Lumikkimme kotiin. Se on kotiutunut hyvin. Se on vielä hyvin väsynyt ja nukkuukin suurimmaksi osaksi. Se tulee sohvalle tai sänkyyn viereen nukkumaan ja antaa pienen silityshetken, mutta syliin se ei halua tulla nostetuksi. Se on vielä hyvin laiha ja varmasti sen henkiset kärsimykset ovat vielä fyysisiäkin suuremmat. Silti se luottaa meihin päivä päivältä enemmän. Lumikki sai luonamme uuden etunimen, kutsumme sitä nimellä Nuppu. Se onkin kuin pieni suloinen ruusunnuppu, kun se nukkuu kerällä korissaan.
Lillin ja Nupun kuulumiset kirjoitti Virpi Kanniainen.
Sivu päivitetty 27.08.2011
