Me etsimme uutta kotia

Silkkinen Sulo on todella komea leikattu kolli, joka etsii rauhallista kotia johon voisi asettua ajan kanssa. Sulo on vielä arka, mutta pitää rapsutuksesta. Arkuutensa vuoksi Sulo ei varmaan tulisi toimeen lasten kanssa mutta kissakaveri olisi todella hyvä.

Milla on oikea diiva kissaksi ja nauttii rapsutuksesta. Milla on vanhempi rouva ja hyvin äidillinen muillekin pennuille kuin omilleen.

Kekkonen on hieman arka tyttö, joka kuitenkin leikkii mielellään muiden kanssa ja tulee pyytämään rapsutuksia kun itse niitä haluaa.

Tämä ihana lokottelija on Nekku, Millan pentu. Nekku leikkii mielellään muiden kissojen kanssa mutta haluaa myös hellyyttä itselleen.


ihmistä. Alfredille on annettava vielä aikaa kesyyntyä, mutta
kärsivällisyydellä tästä komeasta puolipitkäkarvaisesta herrasta saa varmasti
itselleen ystävän!
varsin nuori. Inkku tulee varmasti sopeutumaan kotiin kuin kotiin!
Tässäpä komea emäntä Helda, neljän lapsukaisen äiti! Helda on hyvin nuori, mutta arvonsa tunteva ja rauhallinen. Heldaa on kohdannut joskus onnettomuus, minkä seurauksena häntä on jäänyt toimintakyvyttömäksi. Se ei kuitenkaan tätä tätiä haittaa, vaan elämä ja ruoka maistuu!



Nuoret naiset, Hertta ja Nöpö ovat kasvaneet yhdessä, mutta voivat muuttaa erilleen, kun hyvä koti löytyy!.
Ruskeanharmaa
Hertta on ihastuttavan energinen ja riehakas. Hertta on suosituimpia
leikkikavereita kissojen keskuudessa iloisuutensa ja ystävällisyytensä
ansiosta. Hertta tarvitsee ehdottomasti kissakaverin, jonka kanssa
purkaa energiaa!

Tämä kaunis nuori tyttö on Siiri. Siiri on hyvin arka, ja tulee olemaan mahdollisesti koko ikänsä. Nyt olisi hakusessa koti, jossa Siiri saisi elää rauhassa omaa elämäänsä, ja ajan kanssa tottua talon tavoille. Siiri ei anna käsitellä itseään mitenkään, ja viihtyy parhaiten omassa maailmassaan.

Minni on vuoden vanha, seurallinen ja hellyydenkipeä tyttö. Tulee toimeen muiden kissojen kanssa, ja on tottunut myös koiriin. Tärkein on kuitenkin se oman ihmisen syli, johon Minni mieluusti käpertyy!



5-vuotias Haruhi (Japaniksi: "kevätpäivä" / "kevättuli") on erittäin pelokas ja pieni, mutta kaunis entinen maalaisneiti. Haruhi ei luota uusiin ihmisiin helposti ja muistaa hyvin jos neidin luottamusta petetään tai jos sitä pelotellaan. Antaa pelokkuudestaan huolimatta käsitellä itseään hyvin paljon kunhan on ensin rauhoittunut. Välissä kuitenkin saa varautua pieniin pelkovahinkoihin, jos on esimerkiksi tullu oltua sylissä liian kauan. Haruhin luottamusta saa kuitenkin hiljaa lahjottua hyvällä ruualla ja silityksillä itselleen, sekä varmasti ajan kanssa Haruhista saa kuoriutumaan hyvin lempeän ja rauhallisen kissaneidin.
Paras koti Haruhille olisi tietenkin ainoana kissana rauhallisessa ympäristössä, jolloin se saisi tarpeeksi huomiota ja voisi rohkaistua rauhassa. Toinen kissakaverikaan ei ole kyllä pahasta, mutta Haruhi jää todella helposti syrjään tai vetäytyy piiloon isommissa joukoissa.

Netalla on myös kissakaverina Nössö niminen kolli, jonka kanssa se voisi haluta yhteisen kodin, mutta voivat muuttaa erilleenkin. Muuten Netta voisi ehkä haluta muuttaa ainoaksi prinsessaksi taloon, koska Netta ei yksinkertaisesti siedä vieraita kissoja edes kaukaa katsottuna.
Muiden kissojen kanssa Jaska tulee erinomaisesti toimeen, eikä hetkahda jos alussa hiukan vihoitellaankin. Tämä kolli nimittäin jättää kiukuttelijat arvokkaasti omaan rauhaansa, jos ei seura kelpaa.
Suloinen Sulo on utelias ja seurallinen kollipoika, joka seurailee kokoajan ihmisiä häntä pystössä huomiota kerjäten. Välissä on myös pakko päästä olkapäille makoilemaan tai muuten vain syliin vaikka ei sylittelystä muuten kauheasti välitä.
Vieraisiin kissoihin Sulo tutustuu mielenkiinnolla ja tahtoisi heti leikkiä jopa hapannaamojenkin kanssa!


Suloiset sisarukset Sakke(harmaa) ja Onerva(ruskea) etsivät mieluiten yhteistä loppuelämän kotia. Ikää on alle vuosi. Koska ovat vielä melko arkoja, sisaruksille sopisi parhaiten rauhallinen koti!


Hellyydenkipeä Pikku-Simppa on alle vuoden ikäinen ennakkoluuloton pikkumies. Simppa tarvii paljon syliä, ja pitää huolen, että sitä myös saa!
Rusettimarsu, nuori uros. Mukava pieni kuikuttaja, ei tule välttämättä toimeen toisten urosten kanssa.
Kaapo on ensimmäisestä tapaamisesta asti näyttänyt kiintymyksensä ja luottamuksensa ihmisiä kohtaan. Kaapo nauttii suunnattomasti huomiosta ja onkin varsin veikeä kolli!
Miuku on vielä erittäin arka tyttö, joka pikkuhiljaa kasvattaa luottamustaan ihmisiä kohtaan. Miuku tarvisisi kodin, jossa ei mielellään olisi muita kissoja tai koiria ja sille annettaisiin paljon aikaa ja huomiota. Miukun lempipuuhaa tällä hetkellä on istua patterin päällä ikkunan alla katselemassa ulos.

Taco 7v.
Ihana löllykkä, punavalkoinen leikattu kollipoika etsii loppuelämäkseen rakastavaa kotia.
Taco tulee toimeen muiden kissojen kanssa, on tottunut lapsiin, huutelee jos ei huomioida ja kulkee perässä kuin koira konsanaan. Ihana pakkaus.
Herra on oikea herkkusuu: jogurttipurkit täytyy saada nuolla puhtaaksi ja pöydältä katoaa sekä suklaat että sipsit.
Nauttii myös kovasti ulkoilusta joten valvottu (tarhassa/valjaissa) ulkoilumahdollisuus olisi plussaa.
Jos haluat antaa jollekin tämän sivun eläimelle uuden kodin, ota yhteyttä neuvontapuhelimeemme 044-2009 817.






