Pääkaupunkiseudun Eläinsuojeluyhdistys

Ajankohtaista

Älä häkitä - vaihtoehtojakin löytyy!

Älä häkitä teksti keltainen tausta 500x150

Koirien häkitys on jatkuvasti yleistymässä. Tuhannet koirat viettävät päivänsä kuljetushäkkiin suljettuna esim. omistajiensa työpäivien ajaksi. Tämä aika voi olla jopa 8 – 10 tuntia, vähintään viitenä päivänä viikossa.

Yleisin häkityksen syy on asunnon irtaimiston suojeleminen koiran mahdollisesti aiheuttamilta tuhoilta. Toiset haluavat opettaa
koiranpennun sisäsiistiksi häkityksen avulla. Joidenkin mielestä häkitys vain kuuluu asiaan, sillä muutkin sitä tekevät ja myös koiran kasvattaja sitä suosittelee.

Koiran pitäminen näyttelyhäkissä ei ole ainoastaan laitonta, vaan se voi aiheuttaa koirille peruuttamattomia henkisiä ja fyysisiä vaurioita. Vaikka koira näyttäisi suhtautuvan pakkohäkitykseen rauhallisesti, voi harmittomalta vaikuttava häkitys kostautua monenlaisina stressin aiheuttamina käytöshäiriöinä ja fyysisinä oireina.

Koiran yksin jättäminen ei sinänsä ole mitenkään tuomittavaa, sillä koira voi käyttää ajan sille välttämättömään lepoon ja muuhun lajinomaiseen, stressiä poistavaan puuhailuun.

Yksinolon opetteluun uhrattu aika maksaa itsensä takaisin koiran koko
loppuelämän ajan. Rento ja terveellä itsetunnolla varustettu koira on jokaisen koiranomistajan ilo ja ylpeys.

Palaa otsikoihin



TIESITKÖ ETTÄ...

Vuonna 2007 käräjäoikeudet tuomitsivat eläinsuojelurikoksesta 87 ihmistä. Heistä 1 sai ehdotonta ja 8 ehdollista vankeutta. kaksi jätettiin ilman rangaistusta, ja loput saivat sakkoja.

Tuomioistuimet käyttävät enimmäkseen rangaistusasteikon alapäätä, joten valtaosa syytteen saaneista selviää sakoilla.

(Lähde: HS 30.4.2009)