Lainsäädännön arviointineuvosto: eläinten paikalleen kytkemiselle esitettävä vaihtoehtoja

Lainsäädännön arviointineuvosto: eläinten paikalleen kytkemiselle esitettävä vaihtoehtoja

TIEDOTE 3.7.2018

Kuva: Hanna K. Heikkilä

Lainsäädännön arviointineuvosto on arvioinut eläinten hyvinvointia koskevaa hallituksen esitysluonnosta eli luonnosta uudeksi eläinsuojelulaiksi. Arviointineuvoston lausunto julkaistiin eilen.

Neuvosto kritisoi lausunnossaan lain tavoitteiden eli eläinten hyvinvoinnin, kunnioituksen ja hyvän kohtelun edistämisen puutteellista käsittelyä. Neuvosto katsoo, että erilaisia vaihtoehtoja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole riittävästi käsitelty.

Luonnoksen perusteella esimerkiksi lypsylehmien kytkettynä pitäminen ja porsitushäkit sallitaan taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin vedoten. Neuvoston mielestä näitä taloudellisia ja tuotannollisia syitä pitäisi selostaa tarkemmin, ja luonnoksessa olisi esitettävä vaihtoehtoja kytkettynä pitämiselle.

- Olemme erittäin iloisia siitä, että arviointineuvosto on kiinnittänyt huomiota eläinten liikkumiseen, jonka mahdollistaminen on koko lain valmistelun ajan ollut yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Parsinavetat ja porsitushäkit rajoittavat eläinten liikkumista ja eläinten perustarpeiden täyttymistä erittäin paljon. Esimerkiksi porsitushäkki sulkee eläimen paikalleen juuri silloin, kun eläimellä olisi suurin tarve liikkua ja rakentaa pesää, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääketieteen lisensiaatti Kati Pulli.

Neuvoston mielestä esitysluonnoksessa tulisi käsitellä myös eläinten hyvinvointia parantavien tavoitteiden vaikutusta maatalouselinkeinon kilpailukykyyn. Neuvosto pyytääkin selvitystä siihen, onko eläintuotannon siirtyminen ulkomaille todennäköistä ja millaista brändihyötyä vapaammin liikkuvista tuotantoeläimistä voisi koitua Suomelle.

- Maatalouselinkeino esittää faktana, että kilpailukyky huononee, mikäli eläinten hyvinvointivaatimuksia tiukennetaan. Meidän näkemyksemme mukaan taas eettinen tuotanto on suomalaisen maatalouden paras ja mahdollisesti ainoa tapa pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, sanoo Pulli.

Eläinsuojelulakiluonnos oli lausuntokierroksella helmikuussa. Lausuntoja saatiin runsaasti, 385 kappaletta. Arviointineuvosto pitää puutteena sitä, että lausuntokierroksen palautetta ei ole kommentoitu esitysluonnoksessa. Tällöin jää epäselväksi, miten palaute on otettu huomioon ja millä perustein muutoksia on tehty tai jätetty tekemättä.

- Kansalaisten on saatava koostettua tietoa lausunnoista ja lausuntojen perusteella tehdyistä muutoksista. On tärkeää kuulla perustelut erityisesti sille, miksi parannuksia eläinten hyvinvointiin on päätetty jättää tekemättä, vaikka asiantuntijalausunnot ja yleinen mielipide puoltaisivat muutoksia. Uusi eläinsuojelulaki herättää kansalaisissa valtavaa kiinnostusta, mutta myös huolta. Suomalaiset haluavat parempaa eläinten suojelua, mutta lakiluonnos oli monelle suuri pettymys, sanoo Pulli.

Arviointineuvoston suosittelee, että hallituksen esitystä uudeksi eläinsuojelulaiksi täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti.

Arviointineuvoston lausunto:

https://vnk.fi/documents/10616/6601425/Lausunto+hallituksen+esitysluonnoksesta+eläinten+hyvinvointia+koskevaksi+laiksi+2.7.2018

Haastattelut:

Kati Pulli
Toiminnanjohtaja
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
050 371 2740
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Lisää aiheesta

Tilaa SEYn Kirjekyyhky-uutiskirje