Karanneiden ja hylättyjen lemmikkieläinten määrä löytöeläintaloissa laskenut – apua tarvitsevien kissojen määrä silti kasvussa eläinsuojeluyhdistyksissä

Karanneiden ja hylättyjen lemmikkieläinten määrä löytöeläintaloissa laskenut – apua tarvitsevien kissojen määrä silti kasvussa eläinsuojeluyhdistyksissä

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan löytöeläinten eli kadonneiden ja hylättyjen lemmikkieläinten määrä kunnallisissa löytöeläintaloissa on laskenut verrattuna yhdentoista vuoden takaisin lukuihin. Myös entistä suurempi osa eläimistä päätyy takaisin alkuperäiselle omistajalleen. Tähän on todennäköisesti vaikuttanut aktiivinen valistustyö sekä sosiaalisen median mahdollistama nopea tiedonkulku. Apua tarvitsevien kissojen kokonaismäärä on kuitenkin keskimäärin kasvanut, mihin vaikuttaa villiintyneiden kissapopulaatioiden määrän lisääntyminen. Myös lemmikkieläinten huostaanottojen määrä on kasvussa. Löytökissoista joka viides päätyi lopetettavaksi.

SEY toteutti kevään aikana kyselytutkimuksen kaikille Suomen löytöeläintaloille, jotka toteuttavat eläinsuojelulaki 15 §:n mukaista löytöeläintoimintaa. Kyselyssä tiedusteltiin vuoden 2018 löytöeläintietoja. Löytöeläimistä selvästi suurin osa oli kissoja, joita päätyi kyselyyn vastanneisiin löytöeläintaloihin 6 478. Koiria niihin päätyi 3 607 ja muita eläimiä 341. Tulokset kattavat 84 % Suomen kunnista.

SEY toteutti vastaavan kyselyn vuoden 2007 tiedoista. Tuolloin kissoja päätyi kyselyyn vastanneille löytöeläintaloille 6 813, koiria 4 850 ja muita eläimiä 309. Tulokset kattoivat 69 % Suomen kunnista.

– Löytöeläinmäärissä on selvää laskua verrattuna edellisen tutkimuksen lukuihin sekä kissojen että koirien osalta. Löytökoiria päätyi löytöeläintaloihin yli tuhat vähemmän kuin aikaisemman tutkimuksen aikana, ja kissojenkin kohdalla on nähtävissä merkittävää laskua. Parantuneisiin lukuihin on syynä todennäköisesti eläinsuojelijoiden aktiivinen valistustyö ja yhä lisääntyvä eläinten tunnistusmerkintä sekä sosiaalisen median mahdollistama nopea tiedonkulku, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

Löytöeläimistä entistä suurempi osa päätyy takaisin alkuperäiselle omistajalleen. Koirista 91 % haettiin takaisin kotiin, kun taas kissoista 26 % ja muista lemmikkieläimistä 20 % palautui alkuperäiselle omistajalle. Edellisen tutkimuksen mukaan vastaavat luvut koirilla olivat 84 %, kissoilla 11 % ja muilla eläimillä 13 %.

– Erityisesti kissojen kohdalla voidaan puhua merkittävästä kasvusta kotiin palautuneiden eläinten osuudessa. Vaikka osuus on koiriin verrattuna edelleen pieni, on muutos joka kymmenennestä kotiin palanneesta joka neljänteen osoitus siitä, että valistustyö ja kampanjointi on tuottanut tulosta. Samalla tulos kertoo myös edelleen siitä valtavasta erosta, joka koiran ja kissan arvostuksessa on Suomessa. Tästä kertoo myös se, että löytökissoista lähes joka viides päätyi lopetettavaksi, kun koirista vain noin 0,7 % jouduttiin lopettamaan, sanoo Pulli.

Apua tarvitsevien kissojen kokonaismäärä silti kasvussa

Avun tarpeessa olevia eläimiä, erityisesti kissoja, päätyy Suomessa myös vapaaehtoispohjalta toimivien eläinsuojeluyhdistysten hoitoon. Löytöeläintaloselvityksessä kävi ilmi, että suuri osa löytöeläintaloista ei ota villiintyneitä kissoja ollenkaan vastaan, joten ne puuttuvat tilastoista. SEY lähetti sen vuoksi myös eläinsuojeluyhdistyksille kyselyn kissojen määrästä ja hoitoon ottamisen syistä. Kyselyyn vastasi 46 eläinsuojeluyhdistystä eli 75 % tavoitelluista toimijoista.  

Kyselyyn vastanneille eläinsuojeluyhdistyksille päätyi vuoden 2018 aikana yli 4 000 kissaa, jotka eivät ole mukana löytöeläinkyselyn tilastoissa. Näistä suurimman osan muodostivat villiintyneet kissat, joita löytöeläintalot eivät ota vastaan. Toiseksi suurimpana ryhmänä olivat huostaanotetut ja muut niin sanotut sosiaalitapaukset, joissa kissan omistaja ei ole pystynyt huolehtimaan lemmikistään tarpeeksi hyvin.

Eläinsuojelyhdistyksiä pyydettiin myös arvioimaan kissojen määrän muutosta viimeisen 1-3 vuoden aikana. Kissojen määrän selvästä kasvusta ilmoitti 30 % vastaajista. Yhdistyksistä 37 % puolestaan arvioi, että merkittävää johdonmukaista muutosta kodittomien kissojen lukumäärässä ei ole havaittu viime vuosien aikana. Yhdistyksistä 11 % arvioi, että heidän alueellaan kissojen kokonaismäärä tai villiintyneiden kissojen ja populaatiokissojen lukumäärä on laskenut viime vuosien aikana.

– Vaikka tilanne löytöeläintaloissa oli kissojen osalta parantunut, kissojen kokonaismäärä eläinsuojeluyhdistyksissä ei kuitenkaan ole laskenut, vaan keskimäärin se on kasvanut. Yhdistykset mainitsivat erityisesti populaatiokissojen ja huostaanotettujen kissojen määrän kasvun. Villiintyneiden populaatiokissojen määrä on kasvanut paikoittain erityisesti maaseutumaisilla alueilla. Huostaanotot ja muut sosiaalitapaukset taas kasvattavat kissamäärää etenkin kaupungeissa, Pulli sanoo.

– Vuosi 2018 muistetaan vuotena, jolloin mediassa alettiin puhua Suomessa kytevästä kissakriisistä ja erityisesti populaatiokissoista. On mahdollista, että populaatiokissojen määrän kasvu yhdistyksissä johtuu siitä, että niistä ilmoitetaan herkemmin kuin aikaisemmin. Tämä tarkoittaisi kissan arvostuksen hienoista nousua tässäkin kohtaa. Toisaalta pohdimme, voiko populaatiokissojen lisääntyminen johtua siitä, että ilmaston lämpenemisen myötä suurempi osa kodittomista kissoista selviää talven yli. Ainakin tulevaisuudessa se on mahdollista.

Aktiivinen työ kissojen puolesta tuottaa tuloksia

SEYn tutkimuksen mukaan Suomessa katoaa tai hylätään vuosittain useita tuhansia kissoja ja koiria sekä satoja muita lemmikkieläimiä. Kodittomien eläinten määrä on tätäkin suurempi, kun tarkastelun kohteena ovat myös villiintyneet populaatiokissat, kodinvaihtajat, huostaanotot ja muista sosiaalisista syistä kodittomiksi jääneet eläimet. Oma lukunsa ovat ne tapaukset, joita ei koskaan tilastoida minnekään, kuten yksityisten henkilöiden lopettamat kissat tai kissapopulaatiot, jotka eivät ole ihmisten tiedossa.

– Olemme aikaisemmin esittäneet arvion 20 000 kodittomasta ja avun tarpeessa olevasta kissasta vuosittain. Arviotamme hädänalaisten kissojen määrästä ei ole tutkimuksemme perusteella syytä ainakaan laskea, Pulli sanoo.

Aktiivinen työ kissojen hyvinvoinnin eteen valistuksen, järjestelmällisen populaatiokissojen loukutuksen sekä leikkaus- ja tunnistusmerkintäkampanjoiden avulla on tuottanut muutamalla paikkakunnalla hyviä tuloksia. Sosiaalisen median mahdollistama nopea tiedonkulku ja yhteistyö paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kanssa on auttanut aikaisempaa useampia löytöeläimiä palaamaan takaisin kotiin tai saamaan uuden vastuuntuntoisen kodin.

– Näitä tehokkaita toimintamalleja tulisikin ottaa käyttöön ympäri Suomen, jotta kaikille eläimille voitaisiin taata tasavertaista ja korkealaatuista huolenpitoa paikkakunnasta riippumatta. Lisäksi kissojen pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti lainsäädännössä on välttämätön edistysaskel, jotta kissojen arvostuksen nousu saisi kunnolla vauhtia, sanoo Pulli.

Lisätietoja:

- SEY lähetti eläinsuojelulaki 15 §:n mukaista toimintaa harjoittaville kunnallisille löytöeläintaloille kyselyn, jossa tiedusteltiin vuoden 2018 löytöeläintietoja. Kyselyyn vastasi 111 löytöeläintaloa eli 83 % toimijoista, ja heidän toiminta-alueensa kattoi 261 kuntaa eli 84 % kunnista. Kyselyyn vastanneiden löytöeläintalojen yhteenlasketut löytöeläinmäärät olivat seuraavat: 3607 koiraa, 6478 kissaa ja 341 muuta eläintä. Vain osa löytöeläintaloista ottaa vastaan villiintyneitä kissoja, ja käsittelee niitä löytöeläiminä, joten löytöeläintilastossa on pieni osa Suomen villiintyneistä kissoista. Koirien osalta tilastoista puuttuu iso osa sellaisista tapauksista, joissa omistaja on ehtinyt löytyä ennen eläimen saapumista löytöeläintalolle. Kysely toteutettiin vuoden 2019 keväällä.

SEY teki edellisen tätä vastaavan kysely vuoden 2007 löytöeläintiedoista. Kyselyyn vastasi tuolloin 125 löytöeläintaloa, ja niiden toiminta-alue kattoi 69 % Suomen kunnista. Kyselyyn vastanneiden löytöeläintalojen yhteenlasketut löytöeläinmäärät olivat vuonna 2007 seuraavat: 4850 koiraa, 6813 kissaa ja 309 muuta eläintä.

- SEY lähetti kyselyn myös Suomessa toimiville eläinsuojeluyhdistyksille, jotka hoitavat kodittomia kissoja, mutta eivät toimi eläinsuojelulaki 15 §:n mukaista toimintaa harjoittavana löytöeläinten talteenottopaikkana. Kyselyn tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon kodittomia kissoja oli tallessa eläinsuojeluyhdistyksillä löytöeläintalojen lisäksi vuonna 2018. Kyselyyn vastasi 46 eläinsuojeluyhdistystä eli 75 % tavoitelluista toimijoista. Kysely toteutettiin vuoden 2019 keväällä.

Löytöeläinselvitys ja kysely eläinsuojeluyhdistyksille 2019 (pdf)

SEY, toiminnanjohtaja Kati Pulli, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 050 371 2740

SEY, viestintäpäällikkö Maria Lindqvist, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 050 557 2463

kuva: Suvi Elo

Lisää aiheesta

Tilaa SEYn Kirjekyyhky-uutiskirje