SEYn historia

Suomen Eläinsuojeluyhdistys syntyi vuonna 1901 vastustamaan vivisektiota eli eläinten elävältä leikkaamista tieteen nimissä. Perustamissääntöihin kirjattiin myös yleishyödyllisiä tavoitteita, kuten kotieläinten olojen parantaminen, pikkulintujen suojelu ja hevosenlihan käytön edistäminen. Ne olivat alkusysäys kohti käytännön toimintaa, josta pian muodostui yhdistyksen varsinainen linja.

Jo yli 110 vuoden ajan SEY on toteuttanut aatettaan varhaisten sääntöjen mukaisesti "jokapäiväisessä elämässä". SEY on levittänyt valistusta ja järjestänyt valvontaa, ajanut uudistuksia lainsäädäntöön ja osallistunut kansainväliseen toimintaan. Uudellamaalla toimineesta pienestä yhdistyksestä kasvoi valtakunnallinen kattojärjestö, eläinsuojelulitto. Yhteistyö paikallisten eläinsuojeluyhdistysten kanssa johti 2000-luvun alussa valtakunnallisen kattojärjestön syntyyn.

SEY on tehnyt eläinten hyvinvoinnin puolesta paljon. Johtotähtenä SEYn toiminnassa on ollut eläinsuojelun edistäminen jokapäiväisessä elämässä. SEY on halunnut lähestyä ihmisiä, jotka ovat päivittäin tekemisissä eläinten kanssa.

Tilaa SEYn Kirjekyyhky-uutiskirje