Kampanjat

SEY järjestää joka vuosi vähintään yhden kampanjan, jonka tavoitteena on vaikuttaa eläinten hyvinvointiin. SEYn tärkein ja suurin kampanja on joka syksy 4.-10.10. järjestettävä Eläinten viikon kampanja, josta voi lukea lisää Eläinten viikon omalta sivustolta

Tämän lisäksi SEY toteuttaa muita kampanjoita yksin tai yhteistyössä muiden tahojen kanssa. 

 

SEYn meneillään olevia ja päättyneitä kampanjoita

2017

Eläinten viikko 2017

Tänä vuonna Eläinten viikolla kampanjoitiin luonnoneläinteemalla. SEY nosti keskusteluun luonnoneläimiin liittyviä eläinsuojelukysymyksiä. SEY valmisti myös luonnoneläimiin liittyvää oppimateriaalia, jota lähetettiin yli 140 000 lapselle ja nuorelle. Tutustu Eläinten viikon kampanjasivustoon sekä Luonnoneläimet.fi-tietosivustoon.

Uskallan auttaa

Kesällä 2017 järjestetty Uskallan auttaa -kampanja teki tunnetuksi SEYn eläinsuojeluneuvojatoimintaa. SEYn noin 80 vapaaehtoista eläinsuojeluneuvojaa auttavat työssään vuosittain tuhansia eläimiä. Kampanja keskittyi tiedottamaan eläinsuojeluneuvojien työstä niin perinteisen kuin sosiaalisenkin median kautta.

Eläinsuojeluneuvojatoiminnan logo

Kuntavaalit 2017

Teimme kuntapolitiikkaan liittyviä eläinsuojelutavoitteitamme tunnetuiksi. Vaalikoneellamme kansalaiset pystyivät etsimään eläineettisimmät ehdokkaat. Kampanja tehtiin yhteistyössä Animalian kanssa.

2016

Minulla on vain sinut

Minulla on sinut -kampanjassa keskityttiin koiran hyvinvointiin. Kampanja näkyi myös Otto-automaateilla.

Halpakoira.fi

Halpakoira.fi-sivusto auttaa tunnistamaan ja välttämään pentutehtaan.

Hevosten puolesta

Eläinten viikolla 2016 kampanjoitiin hevosteemalla. www.hevostieto.fi

Paras laki eläimille

SEYn ja Animalian yhteinen vetoomukampanja uusiutuvan eläinsuojelulain puolesta.

2015

Sijaiskoti

Kampanjassa kannustettiin ryhtymään sijaiskodiksi kodittomalle eläimelle.

Koirien puolesta

Eläinten viikolla 2015 kampanjoitiin koirateemalla.

Eläinpolitiikka.fi

SEYn ja Animalian yhteinen eduskuntavaalikampanja kannusti äänestämään eläinystävällisiä ehdokkaita.

2014

Eläinsuojelulaki.fi - Kohti eläinystävällisempää Suomea

SEYn kampanja eläinsuojelulain parantamiseksi.

 

2014

Nautatieto.fi - Kurkistus navettaan

Nautatieto.fi on Eläinten viikon sivusto, jossa kerrotaan naudasta eläimenä, naudan hyvinvoinnin tarpeista ja naudan pidosta Suomessa.

 

 

2013

Kissatieto.fi - Uusinta tietoa kissoista

Kissatieto.fi-sivusto on Eläinten viikon sivusto, josta löytyy tuoreinta ja tutkittua tietoa kissoista, kissojen hankinnasta, hoidosta ja hyvinvoinnista.

Halpa koira

Lopeta pentutehtaat -yhteiskampanja Suomen Kennelliiton ja Suomen Eläinlääkäriliiton kanssa.

 

2012

Kanatieto.fi - Tietoa kanoista ja kanaloista

Kanatieto.fi on Eläinten viikon kanateemainen sivusto.

Turkistarhaton Suomi

Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi

 

2011

Pidä huolta pienistäkin 

Eläinten viikon pikkujyrsijä- ja kaniteemainen kampanja ja tietosivusto.

 

2010

Sikahyvä elämä?

Eläinten viikon kampanja ja nettisivusto sioista ja sikaloista

Säästä possu

SEY ja Animalia toivat kampanjassaan esiin sianlihantuotannon suurimmat ongelmat sekä sen, millaisin ratkaisuin sikojen olosuhteita voitaisiin parantaa.

2009

Älä häkitä - vaihtoehtojakin löytyy

Kampanja koirien näyttelyhäkeissä pitämistä vastaan

 

Lisää aiheesta

Tilaa SEYn Kirjekyyhky-uutiskirje