Päivätyökeräys

Päivätyökeräys

Eläinsuojelu päivätyökeräyksen kohteena

Päivätyökeräys eli taksvärkki tuo hauskaa piristystä kouluvuoteen. Keräykseen osallistuvat koululaiset työskentelevät päivän ajan koulun ulkopuolella ja lahjoittavat työnsä tuoton valitsemalleen keräyskohteelle. Samalla päivätyökeräys antaa tilaisuuden tutustua työelämään ja itseä kiinnostaviin aloihin. Monissa kouluissa oppilaat saavat itse valita keräyskohteen ja -ajankohdan.

SEY on Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. Olemme tehneet töitä eläinten hyväksi jo yli sadan vuoden ajan. Ohjaamme tukenne monipuoliseen eläinsuojelutoimintaan, jolla autetaan niin lemmikkieläimiä, tuotantoeläimiä kuin luonnoneläimiäkin. Työtä tehdään 40 jäsenyhdistyksen ja 85 vapaaehtoisen eläinsuojeluneuvojan voimin, kampanjoimalla, tiedottamalla ja lainsäädäntöön vaikuttamalla.

Päivätyökeräyksen tueksi

Lisätietoja päivätyökeräyksen järjestämisestä löydät klikkaamalla tästä.

Eläintaito.fi

Eläintaito.fi on erityisesti nuorille suunnattu verkkokurssi eläinten tarpeista ja hyvinvoinnista, eläinsuojelusta sekä vastuullisesta lemmikin omistamisesta. Kurssilla tutkaillaan omaa suhtautumista ja asenteita erityisesti lemmikkieläimiin sekä kartutetaan olennaisia tietoja ja taitoja. Tutustu osoitteessa Eläintaito.fi.

Kahoot

Hakusanalla SEYvisa löydät Kahootista kouluikäisille suunnattuja hauskoja eläinsuojeluaiheisia visailuja.

Ilmoita koulusi päivätyökeräykseen

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Tiedot tallennetaan yhteistyökumppanirekisteriimme (tietosuojaseloste).
Vaadittu kenttä

Vaadittu kenttä

Anna henkilömäärä lukuna. Muut sallitut merkit: ( ) - , .

Syötä ajankohta muodossa pp.kk.vvvv

Päivätyömateriaalin toimitusosoite

Vaadittu kenttä

Vaadittu kenttä

Vaadittu kenttä

Anna oikea sähköpostiosoite

Anna puhelinnumero muodossa: 040 123 4567

Invalid Input

Tilaa SEYn Kirjekyyhky-uutiskirje